HPK palasi voittojen kantaan HIFK:n kustannuksella – Emil Larmille kauden ensimmäinen nollapeli

LIIGA / Raportti
Ottelu oli HPK:n juhlaa alusta loppuun.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
HPK palasi voittojen tielle hakemalla 4–0-vierasvoiton HIFK:sta. Tasaisessa ottelussa ratkaisevaan asemaan nousi lopulta HPK:n tehokas erikoistilannepelaaminen sekä Emil Larmin erinomaiset otteet vierasjoukkueen maalilla.
Lähtökohdat 

HIFK tulee otteluun allaan karvas 5–2-tappio TPS:ää vastaan. Punanutut ovat olleet kuluvalla liigakaudella kotikaukalossa hyvässä iskussa, eivätkä ole antaneet vierasjoukkueiden matkaan enempää kuin yhden täyden pistepotin. 

Maalivahtipelaaminen 

Markus Ruusu oli illan ottelussa voimaton HPK:n tehokkaan hyökkäyksen edessä. Kotijoukkuen maalia vartioineelta Ruusulta ei nähty ottelussa kovinkaan montaa huipputorjuntaa, muttei tappiostakaan voida maalivahtia syyttää. 

Puolustuspelaaminen 

HIFK:n puolustuspelaaminen ei ollut ottelussa parhaassa iskussa. Erityisesti HPK:n nopeissa vastaiskuissa HIFK-puolustus oli helisemässä. Jere Innalan tekemässä HPK:n kolmannessa maalissa kotijoukkueen puolustukselta nähtiin totaalinen nukahdus, kun Petteri Nikkilän pitkä syöttö omasta päästä pääsi koko HIFK-viisikon läpi ja vapautti hyvin pelanneen Innalan läpiajoon. 

Hyökkäyspelaaminen 

HIFK:n hyökkäyspelaaminen oli ottelussa alleviivattuna tehotonta. Joukkue sai luotua hyviä hyökkäyksiä, muttei lopulta päässyt kovinkaan moneen hyvään maalintekopaikkaan. HIFK joutui tyytymään HPK:n terävän puolustuksen edessä pelaamaan pitkiä päätypelejä, eikä onnistunut kääntämään niistä kunnollisia maalintekopaikkoja. Isäntien suurimpana valopilkkuna ottelussa loisti Niklas Nordgren, joka pelasi erittäin energisen ottelun. 

Erikoistilanteet 

Erikoistilannepelaaminen oli HIFK:lta heikkoa. HPK onnistui rokottamaan HIFK:n alivoimaa heti ottelun alussa kahteen otteeseen, joka lopulta ratkaisi voiton hämeenlinnalaisille. 

Lähtökohdat 

HPK tulee otteluun allaan kahden ottelun tappioputki. Molemmat näistä otteluista hämeenlinnalaiset ovat hävinneet ainoastaan yhdellä maalilla, joten joukkue himoitsee varmasti illan ottelusta suoraa kolmen pisteen voittoa. 

Maalivahtipelaaminen 

Edellisessä ottelussa levännyt Emil Larmi tuli otteluun täynnä energiaa, joka realisoitui lopulta kauden ensimmäisenä nollapelinä. Larmi tylsytti HIFK:n vaarallisimmat maalipaikat erittäin varmasti, eikä antanut HIFK:lle mahdollisuuksia voittoon. 

Puolustuspelaaminen 

HPK pelasi puolustussuuntaan kurinalaisen ja ehjän ottelun. Hämeenlinnalaiset puolustivat keskialuetta hyvin, eivätkä antaneet HIFK:lle monia suorien hyökkäysten paikkoja. Myös kaksinkamppailutilanteissa HPK oli illan ottelussa erittäin vahva, eikä HIFK päässyt lopulta haastamaan Emil Larmin nollapeliä kovinkaan moneen kertaan. 

Hyökkäyspelaaminen 

Hyökkäyssuuntaan HPK oli erittäin tehokas. Joukkue onnistui käyttämään sille avautuneet maalipaikat tehokkaasti, ja ansaitsi selkeän voittonsa. Illan ehdottomana hahmona toimi HPK:n nuori Jere Innala, joka oli liukkaalla liikkeellään HIFK-puolustukselle mahdoton pideltävä. Innalan onnistuikin summata ottelusta lopulta tehot 1+2. 

Erikoistilanteet 

Siinä missä erikoistilannepelaaminen oli HIFK:lle tänään vaikeaa, oli se HPK:lle avain voittoon. Joukkue onnistui heti ottelun alussa kahdesta ylivoimastaan, jotka päästivät vierasjoukkueen karkumatkalle ottelussa. Alivoima HPK:lla oli hyvässä iskussa, eikä se antanut illan isäntien rokottaa yhdestäkään ylivoimasta. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo