HIFK murskasi aneemisen patalauman – Henrik Borgströmille hattutemppu

LIIGA / Raportti
Hattutemppu oli Henrik Borgströmin liigauran ensimmäinen.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Vahvassa vireessä oleva HIFK kasvatti voittoputkensa jo neljän ottelun mittaiseksi. Ässien torstai-ilta oli varsin synkkä, ja lisäksi porilaisten loukkaantuneiden listalle lisättin uusi nimi.

Kotijoukkue HIFK lähti erinomaisista asetelmista illan otteluun. Sarjataulukossa helsinkiläiset olivat nouseet jo neljänneksi. Tiistaina HIFK kaatoi Mikkelissä Jukurit numeroin 2–0. Keskiviikkona HIFK:hon siirtynyt puolustaja Yohann Auvitu pelasi Ässiä vastaan kauden ensimmäisen ottelunsa.

Ässien pelillinen käyrä osoitti ennen Helsingin-matkaa vahvasti ylöspäin. Viimeisestä viidestä ottelusta porilaiset olivat voittaneet kolme. Ässien edellinen ottelu oli viime lauantaina, jolloin porilaiset kukistivat kotikaukalossaan Kärpät lukemin 3–0.

HIFK murskaava avauserässä

Ottelun avauserässä sattui ja tapahtui urakalla. Ässät pääsi heti ottelun alkuun pelaamaan ylivoimalla, mutta porilaisten pakkopeli oli todella heikkoa. Ajassa 3.45 isäntien upean hyökkäyksen päätteeksi Henrik Borgström ampui HIFK:n 1–0-johtoon.

Heti avausmaalin jälkeen Ässien päävalmentaja Ari-Pekka Selin otti aikalisän ja yritti kovin sanoin herätellä joukkuettaan. Päävalmentajan tilitys ei patapakkaa herännyt, vaan pirteästi läpi ottelun pelannut Micke-Max Åsten vei ajassa 6.55 HIFK:n 2–0-johtoon.

Todella tehokkaasti viimeistellyt HIFK lisäsi vielä johtoaan Henrik Borgströmin ja Sebastian Dykin osumilla. Ässät vaihtoi 3–0-osuman jälkeen maalivahtia, ja Sami Aittokallion tilalle luisteli Atte Tolvanen.

HIFK oli avauserässä todella tehokas ja helsinkiläisten tuttu aktiivinen karvaus oli myrkkyä Ässille. Ässät oli selvästi vaikeuksissa oman puolustuspelinsä kanssa. Patapaitojen syöttöjen laatu oli myös heikkoa ja samalla hyökkäyksien rakentelu oli todella hankalaa.

Ottelun tempo laski huomattavasti 4–0-maalin jälkeen. Ässät oli avauserän lopussa lähellä kaventaa ottelun, mutta tauolle mentiin lukemissa 4–0.

Ässien tehohyökkääjä Peter Tiivola loukkaantuu

Ottelun toinen erä käynnistyi ensimmäisen tapaan vauhdikkaasti, kun Ville Varakkaan upean pystysyötön päätteeksi Henrik Borgström vei illan kolmannella osumallaan HIFK:n 5–0-johtoon.

Ässät piristyi maalin jälkeen selvästi ja seuraavat kaksi maalia menivätkin porilaisille. Maalintekijöinä kunnostautuivat Nicolai Meyer ja Lenni Killinen.

Ässät koki toisessa erässä todella pahan menetyksen, kun kultakypärä Peter Tiivola poistui irvistellen pukukoppiin. Tiivola ei enää ottelussa tämän jälkeen pelannut.

Pelin halinnan itselleen saanut Ässät hölmöili itselleen kaksi peräkkäistä jäähyä, ja lopulta kahden miehen ylivoimalla puolustajien maalipörssin kärkinimi Joonas Lyytinen laukoi isännät 6–2-johtoon. Maali oli Lyytiselle jo kauden kymmenes. Juha Jääskä viimeisteli toisen erän lopulla loppulukemat 7–2.

Kolmannessa erässä ei pelillisiä hienouksia nähty. Molemmat joukkueet pääsivät pelaamaan ylivoimalla useampaan otteeseen, mutta lisämaaleja ei nähty.

HIFK sai paljon henkilökohtaisia onnistumisia, sillä jokainen hyökkääjä saalisti torstaina tehopisteen.

HIFK:n kausi jatkuu lauantaina, kun se kohtaa kotiottelussa KalPan. Ässät pelaa seuraavan kerran ensi tiistaina Vaasassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo