Lukko jälleen parempi Satakunnan paikallisessa – Eemil Erholtz sikaili itsensä suihkuun

LIIGA / Raportti
Artjom Zagidulin vei venäläismaalivahtien kohtaamisen nimiinsä.
Kuva © Tiia Mahkonen
Porin Isomäessä nähtiin lauantai-iltana kauden viides Satakunnan paikalliskamppailu, kun Ässät ja Lukko iskivät yhteen. Lukko oli lopulta parempi jo neljännen kerran tällä kaudella, kun vieraat veivät voiton nimiinsä lukemin 3–0.

Joukkueiden lähtökohdat otteluun olivat hyvin erilaiset. Ässät lähti kauden viidenteen Satakunnan paikalliskamppailuun Liigan sarjataulukon viimeiseltä sijalta, kun taas Lukko jahtaa vahvasti Liigan kärkijoukkueita.

Ässät katkaisi keskiviikkona jopa yhdeksän ottelun mittaisen tappioputkensa, kun se kaatoi Lahdessa Pelicansin lukemin 7−3. Lukko puolestaan lähti tähän viikkoon peräti 12 ottelun voittoputkessa, mutta tällä viikolla raumalaiset ovat kärsineet tappiot Jukureita ja KalPaa vastaan. 

Itse ottelussa Lukko oli jo varsin totuttuun tapaan Ässiä parempi. Vieraiden maalivahti Artjom Zagidulin pääsi juhlimaan voittoa ja nollapeliä, kun loppulukemiksi kirjattiin 0–3.

Lukko ratkaisi ottelun lopullisesti ottelun toisessa erässä kahdella ylivoimamaalillaan. Ottelun kolmannessa erässä huomion varasti Ässien hyökkääjän Eemil Erholtzin ulosajo. 

Lukko terävänä avauserään

Ottelun avauserässä molemmilla joukkueilla oli omat hetkensä, mutta kokonaisuudessaan vierasjoukkue Lukko hallitsi pelin kulkua.

Lukko tuli erään vahvasti, ja vain viiden minuutin pelin jälkeen Sebastian Repo sai huippupaikan aivan maalin edustalta. Erittäin vahvan avauserän Ässien maalilla pelannut Konstantin Volkov kuitenkin onnistui torjumaan tilanteen. 

Vain kaksi minuuttia oli ehtinyt edellisestä huippupaikasta kulua, kun vieraat iskivät erän ainoan osuman. Lukko järjesteli Linus Nymanin ja Arttu Ilomäen toimesta upean kuvion, ja hyökkääjä Scott Pooley viimeisteli kiekon takatolpilta sisään.

Näin vain seitsemän minuutin pelin jälkeen paikalle saapunut Lukon faniryhmä sai juhlia ensimmäistä osumaa aivan Ässien kannattajaryhmän vieressä. 

Lukon avausmaalin jälkeen Ässät sai oman hetkensä ottelun avauserässä. Kotijoukkue sai luotua painetta Lukon päätyyn, ja vieraat joutuivat turvautumaan muutamaan pitkään kiekkoon omassa päässä.

Isäntien erän parhaasta maalintekopaikasta vastasi Nick Moutrey, kun hän pääsi läpiajoon hieman erän puolivälin jälkeen. Artjom Zagidulin oli kuitenkin varmaotteinen maalillaan ja nollasi tilanteessa kanadalaishyökkääjän. 

Vieraat ratkaisivat ylivoimalla

Myös ottelun toinen erä oli suurimmaksi osaksi vierasjoukkue Lukon hallintaa. Vain neljä minuuttia oli erää pelattu, kun Scott Pooley haki jo illan toista osumaansa, mutta maalitolppa pelasti Ässät.

Vieraskannattajien osalta suurinta pelkoa erässä aiheutti tilanne, jossa hyökkääjä Anrei Hakulinen lensi vaarallisen näköisesti päin laitaa. Hakulinen selvisi tilanteesta lopulta säikähdyksellä, vaikka aluksi tilanne näyttikin pahemmalta. 

Ottelun toisessa erässä Lukko käytti ylivoimansa hyväkseen tylyllä tavalla. Toinen erä tarjosi kaksi maalia, joista molemmat vierasjoukkue tehtaili ylivoimalla. Ensimmäinen osuma syntyi Linus Nymanin lavasta, kun hän pääsi käsiksi Harri Kainulaisen laukauksesta syntyneeseen irtokiekkoon.

Toinen Lukon osumista syntyi Ässien Nick Moutreyn istuessa hyökkäyspään väkivaltaisuusrangaistustaan. Julius Mattila pääsi laukomaan ranteella hyvästä sektorista hienon kuvion päätteeksi, ja lukemat olivat näin jo 0−3. 

Ottelun päätöserässä Lukko pystyi pitämään Ässät nollilla hyvällä oman alueen puolustuspelillään ja vahvalla kiekkokontrollillaan. Isännät onnistuivat luomaan erässä muutamia maalipaikkoja, mutta nollapelin pelannut Artjom Zagidulin oli vahvaotteinen torjunnoissaan.

Varsinkin erän viimeiset minuutit Lukko suorastaan leikitteli kiekon kanssa, eikä Ässät saanut minkäänlaista kiriä aikaan. 

Ottelun kolmannessa erässä tunteet kuohuivat puolin ja toisin. Isoin ylilyönti kuitenkin tapahtui, kun ottelua oli pelaamatta vajaat kymmenen minuuttia. Ässien Eemil Erholtz löi suuren hässäkän keskellä Lukon puolustajaa Miska Kukkosta poikittaisella mailalla leukaan.

Erholtz sai tilanteesta rangaistukseksi ulosajon. Rangaistuksen syyksi merkittiin lopulta pään tai niskan alueelle kohdistunut taklaus. 

Lukko haki Isomäestä pisteet lopulta lukemin 0–3. Vieraille voitto oli vaikean viikon päätteeksi varmasti maukas, ja Lukko otti kauden viidennestä Satakunnan paikalliskamppailusta jo neljännen voittonsa. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo