Kärpät kaatoi Ässät iltapäiväottelussa − hylätty maali kuumensi tunteita avauserässä

LIIGA / Raportti
Kärpät juhli perjantain iltapäiväottelussa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Perjantai-illan liigakierros alkoi jo poikkeuksellisen aikaisin Porin Isomäestä, kun Ässät sai vieraakseen Kärpät. Vieraat olivat ottelussa parempia lopulta lukemin 4−1. Ensimmäisessä erässä huomio kiinnittyi pitkän videotarkistuksen jälkeen hylättyyn Ässien avausosumaan.

Joukkueet lähtivät otteluun hyvin erilaisista lähtökohdista. Ässien päävalmentajaksi kesken kauden hankittu Karri Kivi on saanut joukkuettaan parempaan vireeseen, kun taas Kärppien trendi on ollut viime aikoina laskusuhdanteinen. Vaikka Kärpät majailee edelleen Liigan kärkipäässä, on Ässät kerännyt kymmenestä viimeisimmästä ottelusta yhteensä jopa neljä pistettä oululaisia enemmän. 

Kärpät sai lopulta ottelusta lohtua vaikeutuneeseen tilanteeseensa, kun se haki pisteet lukemin 1−4. Kärppien voiton kannalta tärkeä tekijä oli huippuottelun pelannut maalivahti Stanislav Galimov, joka torjui ottelussa lopulta 26 kertaa. Ottelu oli kokonaisuudessaan tasaista vääntöä, mutta kolmannessa erässä Kärpät meni menojaan. 

Hylätty maali sai Karri Kiven kiehumaan

Ottelun ensimmäisessä erässä ei maalipaikoilla juhlittu. Kokonaisuudessaan avauserää hallitsi kotijoukkue Ässät, ja etenkin Kärpät olivat suurissa vaikeuksissa maalipaikkojen luomisen kanssa. Tätä kuvaa hyvin se, että ottelua oli pelattu jo seitsemän minuuttia, kun Ässien maalilla aloittanut Linus Söderström joutui torjumaan ensimmäisen kerran. 

Erän paras maalintekopaikka syntyi isäntien kapteenille Jarno Kärjelle, mutta Kärki ei saanut Sakari Salmisen oivasta syötöstä huolimatta iskettyä kiekkoa takatolpilta sisään. 

Avauserän viimeisellä peliminuutilla otteluun saatiin pientä draamaa, kun Ässien puolustajan Roni Seväsen laukaus upposi maaliin ohi Stanislav Galimovin. Kärpät haastoi maalitilanteen, koska isäntien hyökkääjä Lenni Killinen osui tilanteessa hyvin vastaan tulleeseen Galimoviin. Erittäin pitkän arpomisen jälkeen maali lopulta hylättiin, ja tätä puolestaan ässäluotsi Kivi ei hyväksynyt Ässien penkin takana. Ottelun tuomaristo sai kuulla kokeneelta päävalmentajalta kunniansa. 

Toisessa erässä Kärpät pääsi otteluun paremmin mukaan, ja samassa myös maalipaikkoja alkoi syntyä enemmän molempiin päihin. Kuuden ja puolen minuutin kohdalla Derek Barachin älykäs jättösyöttö avasi huippupaikan Jacob Anderssonille, mutta Ässien puolustajan kauden ensimmäinen maali jäi edelleen odottamaan. 

Ässien mahdollisuuden jälkeen valokeilan varasti hetkeksi itselleen pian 500 runkosarjaottelua täyteen saava Juhamatti Aaltonen. Ensin kokenut hyökkääjä haki osumaa upealla käännöllä maalin takaa, mutta Ässien maalilla seissyt Söderström venytti hienon torjunnan mailan varrellaan. Tästä edettiin vain muutama minuutti, ja Aaltosen toimittama syöttöyritys upposi maaliin puolustaja Aleksi Heimosalmen jalan kautta. Vieraat siirtyivät näin johtoon varsin onnekkaalla osumalla. 

Toisen erän loppupuolella Ässät pääsi vielä hakemaan tasoitusta ylivoimalla, mutta useista maalintekopaikoista huolimatta kiekko ei löytänyt hyvää ottelua pelanneen Galimovin selän taakse. 

Kärpät meni menojaan kolmannessa erässä

Ottelun kolmannessa erässä Kärpät ei antanut Ässille enää mitään mahdollisuuksia. Noin kahdeksan peliminuutin kohdalla Kärpät siirtyi kahden maalin johtoon ylivoimalla. Ässien joukkuerangaistus väärästä vaihdosta kostautui, kun Topi Niemelä tulitti viivalta kiekon maaliin Atte Ohtamaan loistavasta esityöstä. Lähes välittömästi 0−2 -maalin jälkeen Kärpät oli uudelleen lähellä, kun nuori hyökkääjä Ville Koivunen pääsi ujuttamaan maalin edestä kiekon tolppaan.

Kärpät iski illan kolmannen osuman, kun kolmatta erää oli pelattu vajaa puolet. Aku Rädyn sivallus jäitä pitkin livahti maaliin maalivahti Söderströmin patjan kautta. Maali hyväksyttiin lopulta vasta videotarkistuksen jälkeen. Kärpät siirtyi jo neljän maalin johtoon kolme minuuttia ennen loppua, kun Petter Emmanuelsson pääsi iskemään Troy Burken tarjoilusta kiekon sisään. 

Ässät pystyi vielä kaventamaan kertaalleen, kun reilu minuutti oli kolmatta erää jäljellä. Barach iski kiekon napakalla rannelaukauksella maaliin Rami Määtän syötöstä, ja samalla onnistui rikkomaan Galimovin nollan juuri ennen päätössummeria. Loppulukemat olivat näin lopulta 1−4. 

Molempien joukkueiden pelit jatkuvat heti huomenna, kun Ässät matkaa Vaasaan Sportin vieraaksi, ja Kärpät kohtaa Raumalla Lukon. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo