Ässät äityi alakynnestä hurmokseen - Marttinen ja Appelgren HPK:n kaatajina

LIIGA / Raportti
Niklas Appelgren tuikkasi kaksi maalia.
Kuva © Arno Hämäläinen
Ässät näytti jäävän jyrän alle, mutta kolmannessa erässä porilaiset löysivät ammattiylpeitensä ja kirivät komeaan voittoon HPK:sta.
Lähtökohdat 

Ässien osalta käsillä oli jännittävä viikko lähinnä lähestyvän siirtotakarajan vuoksi. HPK kuului ennen keskiviikkoillan kamppailua niiden joukkueiden joukkoon, jota Ässät ei ollut kauden aikana pystynyt voittamaan. 

Ottelun alussa kunnioitettiin Yö-yhtyeen laulaja Olli Lindholmin muistoa hiljaisella hetkellä. Lisäksi punaisista pelipaidoistaan tunnettu Ässät pelasi normaalista poiketen mustissa peliasuissa.

Maalivahtipelaaminen 

Ässien italialaisvahti Andreas Bernard pelasi kelvollisen ottelun. HPK:n osumat eivät menneet hänen pikkiinsä. Vaikka varsinaisia paraatipelastuksia ei nähtykään, oli Bernard silti yksi Ässien voiton takuumiehistä.

Puolustuspelaaminen 

Ässät oli HPK:ta perässä ja joutui pyörimään pitkiä aikoja, mutta materiaaliero näkyi vain kahden erän ajan. Ässät onnistui puolustamaan jäähyittä ja kolmannessa erässä kotijoukkue otti pelin haltuunsa. 

Hyökkäyspelaaminen 

Ässien kiekon liikuttelu oli aluksi löperöä. Helpoissakin tilanteissa, kun Ässät pääsi rauhassa lähtemään viiveellä, karkasivat syötöt liiaksi eteen tai jäivät jalkoihin, vaikka HPK ei antanutkaan kovaa painetta.

Kolmannessa erässä Ässien peli piristyi huomattavasti ja se pakotti HPK-käskijä Antti Pennasen turvautumaan jopa aikalisään. Se ei riittänyt, sillä Ässät tasoitti Jyri Marttisen osumalla aivan ottelun loppuhetkillä. Videotarkastuksen jälkeen hyväksyttyyn osumaan maukkaan syötön tarjoili toisen polven ässäpeluri Otto Kivenmäki. Jatkoajalla ratkaisun iski illan toisella osumallaan Niklas Appelgren.

Erikoistilanteet 

Ässät onnistui rokottamaan alivoimalla heti avauserässä. Appelgren pääsi karkumatkalle ja viimeisteli taitavasti rystyltä ohi Emil Larmin. HPK kuittasi kuitenkin kolmannessa erässä iskemällä Ässien ylivoiman aikana oman alivoimamaalinsa. Ottelun ainoa ylivoimaosuma syntyi jatkoajalla, kun Appelgren ratkaisi ottelun.

Lähtökohdat 

Maltillisesti siirtomarkkinoilla toistaiseksi esiintynyt HPK oli hankkinut KooKoosta Henri Kannisen, joka aloitti Porissa kauden kolmannen ottelunsa HPK:n paidassa. Lisäksi hämeenlinnalaisten kokoonpanoon paluun teki terveenä koko alkuvuoden sivussa ollut slovakialaispuolustaja Jan Brejcak.

Maalivahtipelaaminen 

Larmille ottelu oli hankala. Avauserässä ei juuri laukauksia tullut, mutta oman joukkueen pelatessa ylivoimaa avautui vastustajalle läpiajo. Kolmannessa erässä Jyri Marttisen laukaus otti onnekkaan pompun Jesper Lindgrenin selästä ja kimposi yli jäässä polvillaan olleen Larmin.

Ottelun loputtua tappion aiheuttama mielipaha purkautui pukukoppikäytävälle kovaäänisenä varusteiden paiskomisena.

Puolustuspelaaminen 

HPK puolusti jämäkästi kaksi erää. Kolmannessa erässä kaukalossa tuntui enää olevan jäljellä vain yksi joukkue, kun Ässät painoi päälle.

Hyökkäyspelaaminen 

Hyökkäyspelaamisessa suurin ero vastustajaan nähden oli laadukkaammassa syöttelyssä. HPK pysyi myös sitkeämmin kiekossa ja erityisesti hyvässä vireessä oleva Jere Innala näytti pelirohkeuttaan. Kaikki kuitenkin muuttui Ässien otettua pelivälineen haltuunsa ja tyrehdytettyä HPK:n hyökkäyspelaamisen.

Erikoistilanteet 

Avauserässä Ässät iski HPK:n ylivoimalla maalin. Vierailijat maksoivat kolmannessa erässä potut pottuina, kun kapteeni Otto Paajanen pääsi nautiskelemaan Teemu Turusen komean läpi kentän kuljetuksen jälkeisestä syötöstä kiekon ohi Bernardin.

Ottelun ratkaisu 

Appelgren pääsi jatkoajalla rauhassa survomaan kiekkoa maaliin Larmin nenän alta. Maalivahti ei missään vaiheessa saanut kiekkoa haltuunsa ja Appelgrenin kolmas yritys tuotti tulosta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo