Nick Merkleylle ulosajo, Ässät voittoon päätöserässä: "Onneksi Ruotsin kaveri teki hienon maalin"

LIIGA / Raportti
Ässät pääsi juhlimaan avausvoittoa heti ensimmäisessä ottelussa. Arkistokuva on kaudelta 2019-20..
Kuva © Teemu Grönroos
Ässien ja TPS:n kauden avausottelu sisälsi käänteitä enemmän kuin moni uskoi. Kummatkin nousivat tappioasemasta johtoon, ja Ässille se riitti voittoon.
Erikoista 

Ässät pelasi syyskuun alusta asti laskettuna 11 erää maalierolla 4−0. Kolmannessa erässä Ishakov rikkoi patapaitojen nollan päästetyn saldon.

Odotettu. Kaivattu. Osittain pelätty, mutta lähinnä siksi, ettei ole ollut täyttä varmuutta, kuinka hyvin Liiga-kausi pystytään viemään läpi.

Isomäki-areena vaikutti perjantaina siltä, että kiekkoilu jatkui siitä, mihin maaliskuussa jäätiin. Viimeisessä ottelussa ennen koronan aiheuttamaa keskeytystä oli Porissa vieraana TPS, joten oli luontevaa aloittaa uusi kausi samoilla vastustajilla.

Kesän aikana tosin molemmat joukkueet uudistuivat. Ässät vahvisti erityisesti ruotsalaispelaajiensa määrää, kun taas turkulaisjoukkueeseen virtasi pelaajia solkenaan.

Valmennuspuolella toisensa kohtasivat Ässien Ari-Pekka Selin ja TPS:n Raimo Helminen. Toisen metkut olivat tiedossa, sillä kaksikko oli kaudella 2013-14 Barys Astanassa ja myös Kazakstanin maajoukkueessa.

Tunnetila katsomossa ja kentällä

Yleisö ei avauspelissä syttynyt ihan Porissa totuttuun pauhuun. Väkeä oli paikalla kuitenkin sen verran (2150 henkeä), että seisomakatsomossa jouduttiin kuulutuksella pyytämään väljyyttä. Yleensä tilanne on ollut päinvastoin.

Aavemaisen hiljaista Isonmäen lehtereillä ei silti ollut. Jääkiekkoa rakastava yleisö osaa Suomessa nauttia siitä, että liigapelien seuraaminen on vielä mahdollista. Maskeja jaettiin peliin saapuvalle yleisölle, ja niitä myös käytettiin kiitettävän paljon.

Ässät nappasi 3−2 (0−0, 1−0, 2−2)-voiton.

Nick Merkleyn ulosajo

Intensiteetti kaukalossa muuttui sen jälkeen, kun Ässien kanadalaisvahvistus Nick Merkley taklasi TPS:n ruotsalaishyökkääjä Henrik Larssonia porilaisten vaihtoaition edessä. Larsson jäi jään pintaan, mutta kykeni luistelemaan turkulaisten aitioon.

Merkley sai nyrkkinujakassa seuraa muun muassa Juhani Jasusta, joka komennettiin istumaan 2+10 minuutin rangaistusta.

Välittömästi tasavajaan alettua Ässien Andreas Borgman iski kiekon voimalla TPS-maaliin. Ulosajoon johtaneen tilanteen seurausta oli, että loppuerän ajan ryhmäkeskusteluja haettiin lähes jokaisen pelikatkon jälkeen.

Mitkä osa-alueet toimivat pelissä?

Jos molemmilta joukkueilta haluaa nimetä avausottelun parhaan ja toimivan osan, Ässiltä se oli Mika Niemen johtama kakkosketju. Porilaisjoukkueen kasvatti vastasi yhdessä Nicolai Meyerin ja Merkleyn kanssa kotijoukkueen parhaista maalipaikoista. Ketju luonnollisesti muutti muotoaan ulosajon jälkeen.

TPS:n paras pelaaja seisoi maalitolppien välissä. Ässät painosti hetkittäin raivokkaasti, mutta Andrei Karejevin iltapuhde oli kelvollinen. Turkulaisten maalivahti venyi tärkeisiin torjuntoihin.

Ässien Linus Söderström oli samankaltaisessa vireessä yli 50 minuutin ajan. Varsinkin toisessa erässä TPS sai pelin juonesta kiinni, ja Söderströmiltä vaadittiin huipputorjuntoja. Parhaimman nollauksen uhriksi jäi Porissa viime kaudella pelannut Topias Haapanen, jonka laukoman paluukiekon Söderström torjui poikittaisliikkeellään.

Kauneusvirheeksi jäi silti Timur Ibragimovin iskemä maali. Kiekko putosi ruotsalaisvahdin selän taakse torjunnan jälkeen.

Ruslan Ishakov onnistui tätä ennen napauttamaan tasoitusmaalin ässäpuolustuksen keskeltä. Kokonaisuudessaan voi sanoa, että vaikka sekä koti- että vierasjoukkueella oli paikkansa, puolustuspeli oli ajankohtaan nähden melko hyvässä kunnossa.

Ässien voittomaalin teki Sebastian Wännström rangaistuslaukauksesta päätöserässä.

− Kiekko pomppi sopivasti Miro Mäkiseltä, ja pääsin polkemaan. Ihan ei riittänyt loppuun asti, mutta onneksi Ruotsin kaveri (Wännström) teki rankkarista hienon maalin, Ässien Tommi Laakso kertasi ottelun jälkeen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo