Borgman hallitsi Ässien puolustusta, Sport kaatui niukasti: "Paikoistani olisi pitänyt pari maalia tehdä"

LIIGA / Raportti
Ässät pääsi lopulta tuulettamaan voittomaalikilpailun onnistumista. Arkistokuva.
Kuva © Juuso Koro
Tiistain ottelu oli kuin käänteinen kauden ensimmäisestä Sportin Porin-vierailusta. Tällä kerralla Ässät loi paikkoja, mutta Sport nousi pisteille. Andreas Borgman hääräsi edelleen puolustuksen isäntänä.

Liigan toiseksi huonoin ylivoima kohtasi huonoimman alivoiman.

Erikoistilannemaalit jäivät molemmilta puuttumaan, vaikka paikkoja avautui. Vaasan Sport haki ratkaisua aavistuksen verran Ässiä suoraviivaisemmin, mutta paras terä oli kateissa. Sport on onnistunut tällä kaudella ylivoimalla yhden kerran.

− Alivoimamme oli parempaa kuin viime peleissä, varsinkin kolmannen erässä kuuden minuutin jaksolla löytyi luonnetta ja taistelutahtoa, Ässien päävalmentaja Ari-Pekka Selin kiitteli joukkuettaan.

Porilaisvalmentaja jakoi tunnustusta myös vieraskiertuettaan jatkavalle vierasjoukkueelle. Ässät nappasi 3−2 (0−1, 2−0, 0−1, 0−0, 1−0)-voiton voittomaalikilpailussa.

− Paljon oli mukana Sportin hyvyyttä. Risto Dufva on saanut joukkueen pelaamaan samaa peliä.

Vaasalaiset osoittivat hyvyyttään ja pelivalmiuttaan heti ensimmäisessä vaihdossa, kun kokenut Turo Asplund iski kauden avausmaalinsa. Sportin toisen osuman teki päätöserässä Sebastian Stålberg.

Myös Ässien alkukauden vahvoja nimiä on ollut joukkueen ruotsalaisvahvistus. NHL-sopimuksen Tampa Bay Lightningin kanssa solminut Andreas Borgman on ollut patapaitojen kantavia voimia.

Vastuuta ja peliaikaa on kertynyt niin paljon kuin isokokoinen puolustaja on jaksanut pelata. Kauden keskiarvo on 23 minuuttia ja 46 sekuntia, ja 23 minuuttia ylittyi tiistain Sport-pelissäkin.

− Iso peliaika on parasta valmistautumista tulevaa NHL-kautta varten. Nautin pelaamisesta valtavasti, Borgman kertasi.

− Liigassa ja Ässissä pelaaminen on ylipäätään ollut minulle todella hyvä kokemus. Ensi vuosi Tampa Bayssä on minulle tärkeä paikka.

Borgman pelasi kaudella 2017−18 Toronto Maple Leafsissa yhdessä Leo Komarovin ja Kasperi Kapasen kanssa sekä viime kaudella AHL:n San Antonio Rampagessa yhdessä Niko Mikkolan kanssa.

Tärkein Suomen suosittelija löytyi silti lähempää.

− Kuulin Suomesta hyvää erityisesti agentiltani Michael Nylanderilta.

Hyviä asioita on tapahtunut 25-vuotiaan ruotsalaispakin Suomen-visiitillä. Puolustusalueen lipsahduksista huolimatta Borgman on pystynyt kannattelemaan joukkuetta myös tehoillaan.

Sport-pelissä ne jäivät puuttumaan.

− Pääsimme hyvin takaisin raiteille parin huonomman pelin jälkeen. Pari maalia olisi minunkin pitänyt paikoistani tehdä, ja se oli vähän turhauttavaa.

− Muutimme ylivoimaamme tähän peliin, ja se pyöri kyllä. Uskon, että maalitkin pomppivat meille jatkossa, Borgman kiteytti.

Äsisstä maalinteossa onnistuivat Sebastian Wännström, Nick Merkley ja voittomaalikilpailussa Peter Tiivola.

Sport on ollut Ässille tuttu ja vaikea vastus, eikä tahti ole muuttunut kuluvan kauden otteluissa. Vaasalaisnippu on selättänyt vaikeuksiaan ja taistelee sarjapisteistä mainiosti maalivahtinsa Rasmus Reijolan johdolla.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo