KalPalle kirvelevä tappio Ässien vieraana – vieraiden kiri ei riittänyt päätöserässä

LIIGA / Raportti
Niklas Appelgren jatkoi vahvaa virettään.
Kuva © Teemu Grönroos
Ässät sai torstai-illan Liiga-kierroksella Isomäkeen vieraakseen suurista panoksista pelaavan KalPan. Ottelussa nähtiin lopulta todellinen jättiyllätys, kun Ässät vei kolme pistettä lukemin 3–1.

Joukkueet lähtivät otteluun täysin eri lähtökohdista. Ässien kausi on ollut jo pidempään käytännössä ohi joukkueen ollessa Liigan jumbona. KalPa puolestaan taistelee hurjasti viimeisestä pudotuspelipaikasta ollessaan yhden pisteen päässä kymmenentenä majailevasta KooKoosta. 

Ässien tilannetta vaikeutti otteluun lähdettäessä myös useat poissaolot. Isännät lähtivät torstai-iltaan käytännössä kolmella kentällisellä, kun taas KalPa lähti otteluun varsin ehjällä kokoonpanolla. 

Vaikeista lähtökohdista huolimatta Ässät onnistui nappaamaan ottelusta kolme pistettä lukemin 3–1. Etenkin kovaan vireeseen edellisissä otteluissa äitynyt Niklas Appelgren loisti isäntien tähtenä. KalPalle tappio oli äärimmäisen kirvelevä pudotuspelipaikan tavoittelun kannalta. 

Juuso Könösen rangaistus aukaisi maalihanat

Ottelun ensimmäinen erä oli suurimmaksi osaksi vierasjoukkue KalPan kiekollista hallintaa, mutta ensimmäisiä huippupaikkoja saatiin odottaa aina erän lopulle saakka. Vieraiden Sami Tavernier karkasi läpiajoon 17 minuutin kohdalla, mutta 24-vuotiaan hyökkääjän tulinen rannelaukaus painui ohi maalin.

Ottelun ensimmäiset osumat nähtiin vieraiden Juuso Könösen ottaman rangaistuksen aikana erän viimeisellä kahdella minuutilla. Ensin KalPan Jaakko Rissanen karkasi läpiajoon ja viimeisteli kiekon Konstantin Volkovin jalkojen välistä sisään alivoimalla.

Avausmaalista edettiin vain noin 40 sekuntia, kun Ässien Appelgren osui toisessa päässä, ja tasoitti ottelun. Maaliin merkittiin syöttäjiksi puolustajat Roni Sevänen ja Olli Vainio. Appelgrenille maali oli jo kolmas viimeiseen kahteen otteluun.

Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin näin lopulta tasalukemista 1–1. 

Molemmilla joukkueilla oli omat hetkensä ottelun toisessa erässä. Erän alku oli enimmäkseen KalPan hallintaa, ja noin kahdeksan minuutin kohdalla vieraiden vahva paine aiheutti myös ylivoiman. Ylivoiman paras paikka siunaantui Aapeli Räsäselle, mutta maali jäi vielä odottamaan itseään. 

Ässät sai pelistä vahvan otteen erän puolivälin kohdalla. Ensin isäntien maalintekijä Appelgren pääsi nokikkain KalPan maalilla seisseen Eero Kilpeläisen kanssa, mutta kokenut maalivahti hoiti tilanteen mallikkaasti. 

Ässien vahva ote toi myös tulosta, kun toista erää oli jäljellä noin seitsemän ja puoli minuuttia. Kultakypärää kantanut hyökkääjä Sakari Salminen löysi Jarno Kärjen takatolpilta, ja isäntien kapteeni ei paikasta erehtynyt. 

KalPa sai kuitenkin ottelun hallintaansa taas toisen erän loppupuolella. Ässien puolustajan Rami Määtän kiinnipitämisestä tuomittu rangaistus viisi minuuttia ennen erän päätöstä lisäsi painetta myös entisestään. Useista hyvistä paikoista huolimatta KalPa jäi kuitenkin ilman maalia toisessa erässä. 

Ässät kesti paineen päätöserässä

Ottelun kolmannessa erässä pelin kuva oli selkeä, kun Ässät taisteli ja KalPa painoi päälle. KalPa sai vahvan otteen jo heti erän alkuun, kun Ässien nuori hyökkääjä Samuli Aaltonen joutui istumaan rangaistusta kampituksesta ajassa 42.40. 

KalPa sai ylivoimansa aikana kaksikin loistavaa maalipaikkaa. Ensin jo kertaalleen huippupaikassa ollut Räsänen pääsi laukomaan aivan maalin edustalta ja heti perään vieraiden Miikka Pitkänen laukoi kiekon tolppaan. Ässät kuitenkin selvitti alivoiman ilman takaiskuja. 

Ässät sai rikottua pelin virtausta läpi erän, ja KalPan paras paine nähtiin vasta viimeisellä kolmella minuutilla. Vieraat hakivat viimeiset kaksi minuuttia tasoitusta ilman maalivahtia, ja joukkue loi useita vaarallisia tilanteita. Muun muassa Juuso Könönen pääsi survomaan kiekkoa maalin edestä sisään, mutta tuloksetta. 

Ottelun ratkaisu nähtiin suoraan oman pään aloituksesta, kun pelaamatta oli vain 29 sekuntia. Isäntien Nick Moutrey heitti kiekon omasta päästä aina KalPan tyhjänä ammottaneeseen maaliin asti, ja loppulukemat kirjattiin Ässille lukemin 3–1. 

Voitto oli Ässille harvinaista herkkua, sillä viimeisin kolmen pisteen kotivoitto oli patapaidoilla tapaninpäivän kierrokselta 26.12. KalPalle tappio oli puolestaan erittäin kova isku pudotuspelipaikkataistelun kannalta. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo