HIFK jyräsi Ässät toisessa erässä − pelin loppuminuutilla nähtiin maali ja ulosajo

LIIGA / Raportti
Sakari Salminen pelasi ensimmäisen Porin-ottelunsa HIFK:n paidassa.
Kuva © Jarno Hietanen
Ässillä oli vain moraalinen panos, HIFK puolestaan taisteli tiukasti kuudennesta sijasta.
Lähtökohdat 

Ässien lähtökohdat ovat loppukauden ajan ennallaan. 60 runkosarjaottelun aikainen heikoin pistemäärä on 51, ja saavutusta pitää hallussaan kauden 2013-14 KalPa.

Jokaisen itseään kunnioittavan liigajoukkueen kuuluu tavoitella kyseisen kiusallisen ennätyksen välttämistä.

Maalivahtipelaaminen 

Andreas Bernardin poistumisen jälkeen on Henri Kiviaho kantanut suurinta torjuntavastuuta Ässien maalilla. Bernardin varjoon jäänyt ässävahti joutui erityisesti toisessa erässä rumputuleen.

Puolustuspelaaminen 

Ässät joutui vaikeuksiin HIFK:n paineen alla. Patapaidoilta ei puuttunut tahtoa puolustaan, mutta tilanne oli hetkittin liian tukala.

Hyökkäyspelaaminen 

Tällä kerralla Ässien kolmosketju oli kotijoukkueen parasta osastoa. Niklas Appelgren ja Lenni Killinen onnistuivat myös maalinteossa. Kolmantena lenkkinä viiletti Aki Juusela.

Toisessa erässä Ässät ei ensimmäiseen kymmenminuuttiseen saanut yhtään laukausta kohti HIFK:n päätyä, edes maalista ohitse.

Erikoistilanteet 

Ässät onnistui ylivoimalla yhden kerran neljästä yrityksestään. Vastaavasti porilaisnippu kesti neljä alivoimaansa.

Lähtökohdat 

Helsingin IFK lähti lauantain kamppailuun tilanteessa, jossa kuuden joukkoon oli matkaa kaksi pistettä. Hyökkääjä Sakari Salminen palasi siirtonsa jälkeen ensimmäistä kertaa Isomäki Areenaan.

Maalivahtipelaaminen 

Markus Ruusun ilta ei ollut helpoin mahdollinen. Varsinkin päätöserän torjunnat toki riittivät voittoon, mutta vedot eivät tahtoneet jäädä haltuun.

Puolustuspelaaminen 

Ässät iski avauserän paikoistaan maalin kelvollisella tehokkuudella. Pelin edetessä paine HIFK-päädyssä väheni, ja puolustus pääsi suhteellisen rutiinisuorituksella pinteestä.

Hyökkäyspelaaminen 

Avauserä mentiin tasatahtiin, mutta toisessa erässä HIFK otti pelitapahtumat täysin haltuunsa.

Erikoistilanteet 

HIFK ei tehnyt maaliakaan neljällä ylivoimallaan, ja vastaavasti Ässät kuittasi yhden helsinkiläisten jäähyn.

Erikoista 

Ässien ja HIFK:n kohtaamisten normaaliin tyyliin ottelussa oli tunnetila kohdallaan. HIFK:n Anton Lundell on tehnyt kauden kahdeksasta osumastaan kuusi vieraskentällä.

Illan viimeisen, HIFK:n 2-6-maalin jälkeen Micke-Max Åsten sai osumaa, ja Kristian Tuohilampi ajettiin ulos.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo