HIFK koettaa murtaa kolmen vuoden kirouksensa Pelicansin kustannuksella

LIIGA / Ennakko
HIFK:n kapteeni Jere Sallinen on johdattanut joukkoa myös pisteiden valossa.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Lauantaina hävinneet HIFK ja Pelicans pelaavat tiistai-illan ainoan liigakamppailun. Molemmat joukkueet ovat avausotteluissa kipuilleet ylivoiman kanssa. HIFK ei ole voittanut Pelicansia runkosarjan ottelussa sitten marraskuun 2017.

Perjantaina JYPin voittanut HIFK ei onnistunut jatkamaan hyvää virettään lauantain kotiavauksessaan Ilvestä vastaan. Maalinteosta puuttui Nordiksella terävyys, eikä kakkoskiekkoihin menty tarvittavalla päättäväisyydellä.

Kahdessa pelatussa ottelussa HIFK on saanut todella paljon ylivoima-aikaa, mutta tehokkuus on siinäkin puuttunut. Kausi on vasta alussa, mutta HIFK:n tasoisella joukkueella tällainen ylivoimatehokkuus ei ole kauden jatkuessa hyväksyttävällä tasolla. Nähtäväksi jää miten nopeasti päävalmentaja Jarno Pikkarainen saa suojattiensa pelin rullaamaan.

Samojen ongelmien kanssa painii helsinkiläisten vieraaksi saapuva Pelicans. Joukkue on päässyt kokeilemaan ylivoimaansa 12 minuutin ajan, tähän mennessä tuloksetta. Muutenkin lahtelaisten peli oli etenkin lauantaina Tapparaa vastaan sekavaa, eivätkä syötöt osuneet kohdilleen. Lisäksi kaksinkamppailupeli kaipaa terävöittämistä.

Pelicansin ykkösnyrkki Merelä - Björninen - Lasch ei ole vielä päässyt maalien makuun. Heidän tehojaan joukkue kaipaa.

Tähän mennessä HIFK:n parhaat pistemiehet ovat olleet täksi kaudeksi punanuttuihin siirtynyt Emil Bemström sekä Jere Sallinen. Joukkueelta löytyy tehokkuutta laajalta rintamalta, joten pelkästään näiden herrojen varaan ei varmasti tarvitse laskea.

HIFK:n tuore hankinta Henrik Borgström toipuu vielä nilkkavammastaan, eikä ole vielä joukkueensa käytettävissä.

HIFK ei ole voittanut Pelicansia Liigan runkosarjaottelussa sitten marraskuun 2017. Tämän jälkeen lahtelaiset ovat juhlineet voittoa yhdeksän kertaa perättäin. Väliin mahtuu tosin joukkueiden välinen puolivälieräsarja, jonka HIFK selvitti voitoin 4−2.

Seuraa Heitä

Ryan Lasch #19 | Pelicans

Laitahyökkääjä

Pelicansin tuore tähtihankinta on jäänyt vielä pimentoon, mutta sytyttääkö HIFK pelimiehen uuteen roihuun?

Emil Bemström #52 | Pittsburgh

Laitahyökkääjä

HIFK:n NHL-laina on jo esittänyt tähtiluokan ominaisuuksia. Venyvätkö maaliverkot tällä kertaa Pelicansin päädyssä?

» Lähetä palautetta toimitukselle