TAP - IFK
WPG - STL 3.30
SJS - VGK 5.00
CAR - WSH 2.00

Kärppien on parannettava otteluiden alkuja, HIFK:n lopetettava nukahtelu

LIIGA / Ennakko
Kärpät käyttää kaikki paikkansa tehokkaasti, HIFK:n on pysyttävä hereillä.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
HIFK ja Kärpät kohtaavat toisessa välieräottelussa perjantaina. Sarjan ensimmäisessä ottelussa kumpikin pelasi itselleen ominaista peliä. Kärpät pelasi heikon alun jälkeen nousujohteisesti, HIFK puolestaan ratkaisupaikoissa tehottomasti.

Kärpät on pelannut viisi pudotuspeliottelua. Neljästi vastustaja on tehnyt avausmaalin, mutta silti oululaiset ovat voittaneet kaikki ottelunsa. Keskiviikkona HIFK kiri avauserässä kahden maalin johtoon vain menettääkseen sen reilut kaksi minuuttia ennen loppua. Vaikka lopputulos miellytti oululaisia, on heikot alut noteerattu myös joukkueen riveissä.

– Yritetään pitää tuota trendiä yllä, että olemme sitkeitä, eikä jäädä takaiskumaaleihin kiinni, vaan pystymme jatkamaan matkaa. Yritetään parantaa pelien alkuja, mutta pelataan loppuun asti sitkeästi. Yritetään saada nousujohteisia pelejä aikaan, eikä missään vaiheessa luovuteta, kertasi Kärppien päävalmentaja Mikko Manner keskiviikon ottelun jälkeen.

Oululaisten kannalta tasoitusmaalin arvoa nosti, että osuman teki puolivälierissä kiikarikerhoon kuulunut Aleksi Heponiemi. Sarjan tulevaisuuden kannalta Heponiemen ja koko kakkosketjun onnistumiset ovat merkittävässä osassa. 

Ottelusarjassa Pelicansia vastaan HIFK onnistui kokonaisuutena pelaamaan hyvin johtoasemassa, vaikka viimeisessä ottelussa päästikin Pelicansin mukaan otteluun kolmannen erän loppuvaiheilla. HIFK:n riesana on kuitenkin ollut passivoituminen kolmansissa erissä, ja vaikka Pelicans ei pystynyt käyttämään tilaisuuksiaan, Kärpät ei jätä armopaloja.

– Pikkaisen pitää voittamista auttavia asioita pystyä parantamaan. Riskienhallinta kiekon kanssa pitää saada paremmaksi. Maalia kohti pitää saada enemmän painetta, laukausten määrää isommaksi ja kakkoskiekkoihin pitää päästä paremmin, ruoti puolestaan HIFK:n päävalmentaja Jarno Pikkarainen edellisen ottelun jälkimainingeissa.

Ongelmat alkoivat syöttötyöskentelyn laadun heikkenemisestä. Kolmannessa erässä, jo ennen Kärppien tasoitusmaalia, oululaiset saivat maalintekopaikkoja ja vastahyökkäyksiä HIFK:n heikoista syötöistä. Erityisesti Johan Motinilla oli vaikeuksia sopeuttaa kiekollisia ratkaisuja pelin tempoon. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Kärppien kliinisyys tuottaa tulosta
HIFK näytti keskiviikkona pystyvänsä haastamaan ainakin hetkittäin. Kärppien korkeampi kliinisyyden taso tekee oululaisista kuitenkin ennakkosuosikin. Tämä seikka on myös ratkaiseva tekijä, kun Kärpät ottaa toisen kiinnityksen loppuottelupaikkaan.
1 2
2 3