Tapparan pisteputki jatkui Sportin kustannuksella – Heljanko vahvassa torjuntavireessä

LIIGA / Kuvakooste
Sport nousi Tapparaa vastaan kahden maalin takaa jatkoajalle, mutta voittoon asti vaasalaisten taistelu ei riittänyt. Illan ratkaisuosumasta vastasi lopulta kirvesrintojen Tyler Morley. Lopputulos Hakametsässä 3-2 (JA).
Kuva © Jarno Hietanen
Heljanko pääsi valokeilaan jo ennen ottelun alkua.
Kuva © Jarno Hietanen
Kiekonpudotusta seurattiin keskittyneinä.
Kuva © Jarno Hietanen
Tappara siirtyi illan ensimmäisellä ylivoimallaan ottelussa johtoon.
Kuva © Jarno Hietanen
Myös kirverrintojen toinen ylivoima päättyi maalijuhliin.
Kuva © Jarno Hietanen
Erän edetessä vierailijat pääsivät paremmin mukaan otteluun.
Kuva © Jarno Hietanen
Vaasalaiset hakeutuivat aktiivisesti Tapparan maalin edustalle.
Kuva © Jarno Hietanen
Erän loppupuoliskolla Niko Kuiri taklasi näyttävästi Valtteri Kemiläisen.
Kuva © Jarno Hietanen
Juho Liuksiala kavensi avauserän päätössekunnilla lukemiksi 2-1.
Kuva © Jarno Hietanen
Toisessa erässä mentiin kieli keskellä suuta.
Kuva © Jarno Hietanen
Kolmannessa erässä vieraat hakivat aktiivisesti tasoitusosumaa.
Kuva © Jarno Hietanen
Ari-Pekka Pajuluomalla jakoi innolla mielipiteitä tuomariston suuntaan.
Kuva © Jarno Hietanen
6 sekuntia ennen loppua Erik Riska onnistui tasoittamaan ottelun.
Kuva © Jarno Hietanen
Sportilla oli paikka ottelun voittamiseen, mutta Heljanko venyi Seigon laukauksen tielle.
Kuva © Jarno Hietanen
Jatkoajalla sankariksi nousi 3-2-maalillaan Tyler Morley.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös