KalPa juhli jatkoerävoittoa Hakametsässä

LIIGA / Kuvakooste
Tappara kiri kolmannessa erässä kahden maalin takaa tasoihin, mutta lopulta Alexander Ruuttu nousi kuopiolaisten sankariksi iskemällä ottelun ratkaisun toisessa jatkoerässä. KalPan 4−3-voiton myötä ottelusarja on nyt lukemissa 1−1.
Kuva © Jarno Hietanen
Ottelun aluksi tuomaristo kävi toteamassa, että kirvesrintojen penkillä oli liikaa toimihenkilöitä.
Kuva © Jarno Hietanen
Ottelu alkoi vauhdikkaasti.
Kuva © Jarno Hietanen
Toni Utunen vei kotijoukkueen 1−0-johtoon.
Kuva © Jarno Hietanen
Edellisestä pelistä oppineena KalPan hyökkääjät hakeutuivat nyt innolla Christian Heljangon vartioiman maalin edustalle.
Kuva © Jarno Hietanen
Vierailijat rakentelivat avuaserässä useita hyviä tekopaikkoja.
Kuva © Jarno Hietanen
Lasse Lappalainen vei vieraat ensi kertaa ottelussa johtoon.
Kuva © Jarno Hietanen
Kai Kantola iski erän päätöslukemiksi 3−1 KalPalle.
Kuva © Jarno Hietanen
Jukka Peltolalla oli toisen erään alussa paikka kaventaa ottelu.
Kuva © Jarno Hietanen
Lappalainen ehti kuitenkin viime hetkellä estämään varmaan maalin syntymisen.
Kuva © Jarno Hietanen
Ottelun edetessä tunteet alkoivat lämmetä.
Kuva © Jarno Hietanen
Kuopiolaisilla oli paikkansa iskeä ottelulle lopullinen ratkaisu, mutta Heljanko piti omiaan mukana pelissä.
Kuva © Jarno Hietanen
KalPan puolustus näytti pitkään kestävän kirvesrintojen loppukirin.
Kuva © Jarno Hietanen
Lopulta Jarkko Malisen onnistui kuitenkin iskemään kavennuksen.
Kuva © Jarno Hietanen
Tappara kuittasi Eero Kilpeläisen virheen iskemällä ottelun tasoihin.
Kuva © Jarno Hietanen
Jatkoerien aikana molemmilla oli tekopaikkansa.
Kuva © Jarno Hietanen
Lopulta illan sankariksi nousi KalPan Alexander Ruuttu.
Kuva © Jarno Hietanen
Maalin myötä ottelusarjan voitot ovat tasan 1−1.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös