Toisen erän alun tehohetket kantoivat Ilveksen voittoon Tampereen paikallisessa
Kauden neljännen Tampereen paikalliskamppailun ratkaisuhetket nähtiin toisen erän alkuminuuteilla Ilveksen iskettyä nopeaan tahtiin kolme osumaa. Ottelun edetessä kirvesrinnat kirivät vielä maalin päähän, mutta loppusummerin soidessa Ilves pääsi juhlimaan voittoa lukemin 4–3.

Kauden neljännen Tampereen paikallisottelun alku oli Tapparan hallintaa.

Pieniäkin kolhuja saanut Tommi Tikka oli selkeästi avauserän näkyvin pelaaja.

Tikka ja Mikael Seppälä ottivat yhteen 2+2 minuutin jäähyjen veroisesti.

Antti Pennanen antoi tuomaristolle äänekästä palautetta.

Marek Langhamer piti torjunnoillaan ottelua maalittomana.

Linjatuomari Markus Hägerström tuomitsi rauhallisin ottein Liiga-uransa 600. ottelun.

Balázs Sebők pääsi juhlimaan avauserän ainoaa osumaa.

Ilves sai vahvan alun toiseen erään.

Jani Nyman vei keltapaidat erän toisella minuutilla jo 3–0-johtoon.

Tappara rakenteli ahkerasti paikkoja kavennusosumien iskemiseen.

Marcus Davidssonin osumalla Tappara kavensi ottelun tilanteeksi 3–4.

Veli-Matti Savinaisella oli vielä paikka tasoittaa ottelu, mutta Marek Langhamer teki todellisen gamesaverin.

Loppusummerin soitua Ilves pääsi juhlimaan liigakauden kolmatta paikallispelivoittoa.
Kaikki kuvakoosteet
Kanada juhli MM-kultaa Nokia-areenassa
MAAJOUKKUE | 29.5.2023 8:30
Latvia juhli Nokia-areenan jäällä MM-pronssia
MAAJOUKKUE | 28.5.2023 20:02
Saksa juhli finaalipaikkaa – Yhdysvalloille karvas jatkoaikatappio
MAAJOUKKUE | 28.5.2023 0:10
Latvian kannattajat joutuivat pettymään – Kanada marssi jälleen finaaliin
MAAJOUKKUE | 27.5.2023 18:59
- 1 / 1279
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: Tiffels laukoo Saksan finaaliin
MAAJOUKKUE | 27.5.2023 21:12
Leijonasankarin viimeiset kiitokset
MAAJOUKKUE | 25.5.2023 23:47
Yhdysvallat lohkovoittoon!
MAAJOUKKUE | 23.5.2023 19:31
Timanttikuva: Ja täältä yläkertaan
MAAJOUKKUE | 19.5.2023 16:03
Timanttikuva: Voittajafiilis
MAAJOUKKUE | 16.5.2023 23:38
- 1 / 121
- ››
Lue myös
Uutinen
Pelicansin Ben Blood ja Tapparan Casimir Jürgens kurinpidon tutkintaan
LIIGA | 1.4.2023 22:18
Uutinen
Välieräavausten yleisömäärät jäämässä vaisuiksi – Lahdessa ei ole asiaa halliin alle 40 eurolla
LIIGA | 31.3.2023 14:22
Uutinen
Runkosarjan viimeinen kierros tarjosi draamaa – pudotuspeliparit ja tilastopalkinnot selvillä
LIIGA | 11.3.2023 21:42
Artikkeli
Tilastoanalyysi: Runkosarjan voitto Tampereelle, Kärpät ja HIFK kaksintaistelussa, KooKoo nappaamassa kymppipaikan
LIIGA | 28.2.2023 8:30
Uutinen
Liigan yleisömäärä on palannut koronaa edeltäneelle tasolle – selittäjänä Tampereen ällistyttävät kasvulukemat
LIIGA | 27.2.2023 7:30