Tiukkaa puolustusta ja tunteikkaita tuuletuksia
Tappara ja Ilves kohtasivat jälleen täyteen myydyn Nokia-areenan jäällä. Tappara vei pelitapahtumia kentällä, mutta Ilveksen puolustuspeli ja Dominik Pavlát maalilla olivat vieraiden pelissä pysymisen takuita. Kolmannessa erässä isännät menivät pikamaaleilla 2−1-johtoon, mutta Mike O'Learyn ensimmäisen Liiga-maalin myötä ratkaisua haettiin jatkoajalta. Ilves nappasi lisäpisteen Matias Mäntykiven 2−3-osumalla.

Ottelun iso kuva oli alusta lähtien Ilveksen puolustuspeliä.

Petteri Puhakka pyrki pysymään kiinni kiekossa.

Tapparalla oli useita hyviä maalipaikkoja.

Ilveksen Simon Johansson otti tähän johtaneesta tilanteesta kaksiminuuttisen kiinnipitämisestä.

Julius Mattila kuljetti kiekkoa ympäri hyökkäysaluetta.

Lauri Nikulainen palautti Ruben Rafkinin kypärän vaihtoaitioon.

Tappara-maalilla Juha Metsola pyrki olemaan kiekkojen tiellä, silmät kiinni tai auki.

Hetken kuluttua myös Niklas Friman joutui poistumaan kaukalosta kypärättä.

Andrej Šustr vaihtoi teipit lapaan ottelun puolivälissä.

Ilves pyöritti toisen erän lopussa lähes kolme minuuttia siirretyn rangaistuksen aikana.

Kolmannessa erässä keskityttiin tuulettamiseen.

Tässä 1−1-tasoitusmaalin laukoneen Nicholas Halloranin tyylinäytteet.

Seuraavaksi oli Joni Tuulolan ja 2−1-johtomaalin vuoro.

Myös katsomossa tuuleteltiin.

Seuraavaksi iski Ilves Mike O'Learyn ensimmäisellä Liiga-osumalla.

Carl Klingberg yhtyi iloitsemiseen.

Viimeisenä juhli Ilves ja Matias Mäntykivi, joka maalasi voitto-osuman jatkoajalla.

Kaksi pistettä kelpasi koko joukkueelle.
Kaikki kuvakoosteet
Suomi-sarjan PEPOn Pirkanmaan viikonloppu päättyi pisteittä
Suomi-sarja | 5.2.2025 11:01
Hattutemppu kruunasi Kingsin voiton Jetsistä
Muut Sarjat | 2.2.2025 12:00
HPK otti niin pisteet kuin Hämeen Herruudenkin
LIIGA | 1.2.2025 22:48
- 1 / 1387
- ››
Muut timanttikuvat
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: KooKoon huippuvire jatkui, Tapparalle voittomaali 2,4 sekuntia ennen loppua
LIIGA | 31.1.2025 22:20
Uutinen
Liiga-kierros: Atro Leppäsen tehoilta, Lukko kirvesrintojen kaadossa toistamiseen tällä viikolla
LIIGA | 18.1.2025 21:15
Uutinen
Liiga-kierros: Josh Melnickille hattutemppu, Erik Borgille Liiga-uran ensimmäinen maali ja Vincent Marleaulle tehoviikko
LIIGA | 14.12.2024 21:58
Uutinen
Liiga-kierros: Oulussa räpiköidään syvässä mudassa, HPK:n ja KooKoon maalivahdeille nollapelit
LIIGA | 30.11.2024 20:35