Ilves voittoisa kauden viimeisessä paikallispelissä – toisen erän loppuminuutit jättivät reilusti keskusteltavaa

LIIGA / Kuvakooste
Tappara ja Ilves kohtasivat kauden kuudennessa paikalliskamppailussa. Tappara oli ottelun edetessä pääosin vastaantulija, mutta onnistui menemään 2−0-johtoasemaan, kunnes alkoi tapahtua. Toisen erän päätösminuutit puhuttivat vielä ottelun jälkeenkin. Ilves kampesi lopulta voittoon lukemin 3−2.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Linjatuomari Hannu Sormunen palkittiin ennen ottelua, sillä illan kamppailu oli hänelle 900. Liiga-ottelu.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Ensimmäinen erä ei juuri tapahtumia tarjoillut, mutta muutamia kertoja kiekko kävi lähellä maalia.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Joni Tuulolan kahden vuoden jatkosopimus julkaistiin ottelussa.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Toinen areenan jääkoneista hajosi kesken ensimmäisen erätauon jäänajon, mikä pitkitti erätauokoa.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Toiseen erään tunnelma alkoi nousta.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Tappara vastasi illan ensimmäisestä osumasta. 1–0-johtomaalin tekijänä oli Philip Granath.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
70 sekuntia ennen toisen erän loppua Tappara siirtyi 2–0-johtoon Daniel Brickleyn osumalla.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Ilves kavensi kuitenkin hetkeä myöhemmin kahden miehen ylivoimalla Ville Meskasen osuessa napakalla vedolla.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Meskanen osui toistamiseen, vain 15 sekuntia edellisen jälkeen, tuoden Ilveksen 2–2-tasatilanteeseen.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Maalineduspainit muuttuivat melko ronskeiksi ottelun edetessä.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Oiva Keskinen pyyhki lumihiutaleet kiekon päältä Nick Halloranin järjestämästä huippupaikasta.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Ilves teki voittomaaliksi jääneen kolmannen osuman noin viisi minuuttia ennen päätössummeria.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Paikallispelivoitto maistui erittäin makealta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Kyllä hätä keinot keksii!
Suomi-sarja | 27.2.2025 7:16
Timanttikuva: Ei senttiäkään periksi
LIIGA | 25.2.2025 20:53
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00

Lue myös