Ilves juhli kauden ensimmäisessä Tampereen paikallisessa
Kauden ensimmäinen Tampereen paikallinen päättyi vierasjoukkueena pelanneen Ilveksen voittojuhliin. Tasaisen ottelun loppulukemat torstai-illassa olivat 5–3.

Kauden ensimmäisessä Tampereen paikallisottelussa taistelu oli alusta asti kovaa.

Paikkoja oli kaukalon molemmissa päissä.

Ilves siirtyi 1–0-johtoon Matias Mäntykiven ylivoimaosumalla.

Tappara tasoitti ottelun tilanteeseen 1–1. Maalintekijänä oli Otto Leskinen.

Ilves siirtyi ensimmäisen erän loppuun 2–1-johtoon Joona Ikosen osumalla.

Nick Halloran tasoitti ottelun tilanteeksi 2–2 onnekkaalla tavalla, kiekko ohjaantui maaliin Ilves-puolustajan luistimesta.

Šimon Stránský vei Ilveksen jälleen johtoon.

Oula Palve katkaisi Tapparan orastavan kirin viemällä Ilveksen 4–2-johtoon.

Carter Camper luuli jo kaventaneensa, mutta terävä laukaus läpiajosta kävi vain tolpassa.

Yleisöä paikalla oli upeat 10 520 katsojaa. Liput saivat poikkeuksellisesti liehua myös pelin ollessa käynnissä.

Anton Levtchi kavensi tilanteeksi 3–4 vain 15 sekuntia ennen päätössummeria.

Petr Kodýtek kuitenkin iski heti seuraavan keskialoituksen jälkeen kiekon tyhjään maaliin.

Ilves pääsi juhlimaan kauden ensimmäisen paikallisottelun voittoa.
Kaikki kuvakoosteet
Sport voimaton energisen Tapparan edessä − kolmas kohtaaminen, kolmas tappio
LIIGA | 2.12.2023 21:24
Sport vei lännen ja idän välisen ottelun
LIIGA | 1.12.2023 22:40
HIFK:n tappioputki päätökseen − Etelä jälleen pohjoista vahvempi
LIIGA | 1.12.2023 22:19
HPK oli sarjakärki-Ilvekselle yllättävän sitkeä pala purtavaksi
LIIGA | 30.11.2023 23:07
- 1 / 1310
- ››
Muut timanttikuvat
Ketterän numero 44 nousi kattoon
MESTIS | 2.12.2023 18:16
Kun Olli sanoo hyppää, sinä kysyt, kuinka korkealle?
LIIGA | 24.11.2023 6:00
Timanttikuva: Liekki jääkiekkoa kohtaan palaa yhä
LIIGA | 18.11.2023 12:30
Timanttikuva: Kivi, paperi, sakset
LIIGA | 18.11.2023 11:00
Kuka laittoi legoja jäälle
MAAJOUKKUE | 11.11.2023 10:22
- 1 / 125
- ››
Lue myös
Artikkeli
HIFK hätiköi Peltosen kanssa, Clendening alleviivaa Koskelan ja Ilveksen dominointia sekä muut viikon kuumat väitteet
LIIGA | 30.10.2023 8:30
Artikkeli
Tilastonosto: Tapparan pelin taso ei riitä, Ilves suosikki runkosarjan voittajaksi
LIIGA | 27.10.2023 8:00
Artikkeli
CHL:n alkusarja päätökseen – hallitseva mestari Tappara on pakkovoiton edessä leijonatähtien joukkuetta vastaan
CHL | 17.10.2023 7:00
Artikkeli
CHL jatkuu – Ilves lepuuttanee avainmiehiä, Lukolla huilaa koko ykkösketju
CHL | 10.10.2023 7:00