Tappara järjesti keskiviikkoillan karnevaalit

LIIGA / Kuvakooste
Tappara murskasi keskiviikkoillan kamppailussa nuorisomaalivahdeilla paikalle saapuneen HIFK:n lukemin 8–2. Tappara sai otteluun terävän startin ja sen lento ei lopunut kesken missään vaiheessa iltaa.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
CHL-mestaruusviiri nousi Nokia-areenan kattoon.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Tappara siirtyi heti ottelun alkuminuuteilla 1–0-johtoon, maalintekijänä Jonathan Davidsson.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Vajaa kaksi minuuttia edellisestä ja Tappara iski taas. 2–0-johto-osuman tekijänä oli Juuso Ikonen.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Niko Ojamäki vei Tapparan jo 3–0-johtoon.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Tapparalla oli syytä juhliin ottelun avauserässä.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Leevi Teissala toi vieraille lohtua kaventamalla ottelun lukemiin 3–1.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Ben Thomas iski isännät 4–1-johtoon.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Jori Lehterä ja Valtteri Kemiläinen alustivat Kristian Tanuksen tekemän Tapparan viidennen maalin. Kemiläinen saalisti ottelussa viisi syöttöpistettä.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Waltteri Merelä lisäsi Tapparan johtolukemiksi 6–1, kun toinen erä lähestyi puoltaväliä.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Petteri Puhakalla oli huippupaikka lisätä isäntien johtoa, mutta tällä kertaa kiekko ei päätynyt verkon perukoille.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Tapparan kultakypärä Lehterä osui ylivoimalla pienestä kulmasta. Tässä vaiheessa Tappara johti ottelua jo 7–1.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Kolmannessa erässä HIFK haki sytykettä peliinsä fyysisen kamppailun kautta.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Myös taklaukset kuuluivat keskiviikkoillan kamppailuun.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Niko Hovisen ilta Tappara-maalilla oli vaikea, laukauksia tuli harvakseltaan. Toisessa erässä Hoviselle ei kirjattu ainuttakaan torjuntaa.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Roni Hirvonen kavensi tilanteeksi 7–2.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
Marcus Davidsson viimeisteli ylivoimalla loppulukemat 8–2.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös