TPS kaatoi Tapparan perjantai-illan trillerissä

LIIGA / Kuvakooste
TPS jatkoi voittokulkuaan kaataessaan Tapparan voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 2–1. Ottelu oli tasaista vääntöä ja molemmilla oli paikkansa. Lopulta äänekäs kotiyleisö sai kuitenkin mitä halusi.
Kuva © Tiia Mahkonen
Jasse Ikoselle tuli täyteen 500 liigaottelua.
Kuva © Tiia Mahkonen
Katse pysyi tiukasti kiekossa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Aarne Intonen jäi harmittelemaan Vilho Heikkisen hyvää torjuntaa laukauksensa jälkeen.
Kuva © Tiia Mahkonen
Scott Kosmachuk kaatui ja yleisö vaati rangaistusta.
Kuva © Tiia Mahkonen
Waltteri Merelä yritti ohjata kiekkoa ilmasta maaliin.
Kuva © Tiia Mahkonen
Aleksi Anttalaisen naamassa näkyi kamppailun merkkejä.
Kuva © Tiia Mahkonen
Kristian Tanus ei onnistunut rangaistuslaukauksessaan.
Kuva © Tiia Mahkonen
Antti Tuomisto vei kotijoukkueen johtoon toisen erän loppupuolella.
Kuva © Tiia Mahkonen
Veli-Matti Savinainen ja Intonen sotkeutuivat toisiinsa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Tappara tuli tasoihin Mikael Seppälän kauden ensimmäisellä osumalla.
Kuva © Tiia Mahkonen
Kamppailu oli tiukkaa eikä ratkaisua saatu varsinaisella peliajalla.
Kuva © Tiia Mahkonen
Entiset joukkuekaverit Juhani Jasu ja Otto Rauhala vaihtoivat kuulumisia ennen voittomaalikilpailua.
Kuva © Tiia Mahkonen
Arttu Ilomäki ratkaisi voiton kotijoukkueelle.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös