Sportin hallinta ei aivan riittänyt loppuun asti – Petrus Palmu nousi turkulaisten sankariksi
TPS voitti Sportin runkosarjan ensimmäisessä kotiottelussaan lukemin 3–2. Vieraat olivat hieman pelin päällä, eikä vaasalaisten maalia vartioineelle Rasmus Reijolalle kertynyt kuin 10 torjuntaa. Yli 6000 -päinen yleisö pääsi kuitenkin juhlimaan voittoa aivan ottelun lopussa syntyneen maalin ansiosta.

Turkulaisilla oli edessään runkosarjan ensimmäinen kotiottelu.

Sebastian Stålberg meinasi yllättää Filip Lindbergin aivan ottelun alussa.

Jasper Lindsten iski turkulaisten avausmaalin.

Jimi Suomi yritti saada kiekon pois Erik Riskalta.

Aatu Aarnio tasoitti ottelun aivan ensimmäisen erän lopulla.

Yleisössä näkyi paljon mustavalkoisia pelipaitoja ja TPS kylttejä.

Aidan Dudas onnistui ensimmäisessä rangaistuslaukauksessaan.

Reilun minuutin päästä sama mies kampitettiin taas ja pienen hengähdyksen jälkeen vuorossa oli toinen rangaistuslaukaus. Tällä kertaa maalia ei syntynyt.

Maalinedustalla oli pientä painia.

Aarnio iski toistamiseen ja ottelu oli jälleen tasan.

Tuumaakaan ei annettu periksi.

Sport oli lähellä mennä johtoon.

Oliver Lauridsen näytti kovuuttaan.

Petrus Palmun maali aivan kolmannen erän lopussa sai Riston Dufvan lasit huuruun.

Turkulaiset pääsivät juhlimaan kolmatta perättäistä voittoa.
Kaikki kuvakoosteet
Lukko sysäsi Kärpät sarjajumboksi – tehokas ylivoimapeli raumalaisten voiton takeena
LIIGA | 25.9.2023 7:45
Tappara kadotti otteen ja päästi KalPan aiheuttamaan sydämentykytyksiä
LIIGA | 23.9.2023 20:13
"Shots, shots, shots" – vieraat tiesivät keinot voittoon Kupittaan kotiavauksissa
MESTIS | 23.9.2023 16:58
- 1 / 1287
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: Espoolaista kiekkojuhlaa – Mestis-mestaruusviiri nousi Metro Areenan kattoon
MESTIS | 22.9.2023 1:52
Timanttikuva: Ilveksen kannattamisesta löytyy blingiä
LIIGA | 14.9.2023 21:55
Timanttikuva: On pakko painaa pitkää päivää
LIIGA | 13.9.2023 20:27
Timanttikuva: Lautalla yli ja halli haltuun
Muut Sarjat | 8.9.2023 19:14
Timanttikuva: Pelottomat pohjoisirlantilaiset
CHL | 2.9.2023 18:44
- 1 / 123
- ››
Lue myös
Artikkeli
Pitsiturnauksen päiväraportti: Isäntäjoukkue Lukko juhlistaa jo yhdettätoista kertaa turnausvoittoa
LIIGA | 4.8.2023 9:54
Artikkeli
Pitsiturnaus 2023: Jatkoajan turnausennakko, aikataulut ja otteluohjelma
LIIGA | 3.8.2023 15:00
Artikkeli
Liigan suuri talousselvitys | Jatkoaika selvitti, missä kunnossa Liiga-seurat ovat yhtiöinä – mitä analysoitiin ja miksi?
LIIGA | 4.7.2023 7:00
Artikkeli
Liigan suuri talousselvitys | JYPillä ja TPS:llä ei ole lainkaan omaa rahaa
LIIGA | 4.7.2023 7:00
Kolumni
Kupila: Eikö Suomi-urheilu muuhun kykene kuin vedonlyönnin mainostelineeksi – jääkiekko voisi perustaa oman veikkauksensa
LIIGA | MESTIS | MAAJOUKKUE | Naisten Liiga | 3.7.2023 15:44