Koivu, Nummelin ja pakkijärkäle Holton: TPS sai lisäystä kunniagalleriaansa ja sarjapisteitä Sportilta

LIIGA / Kuvakooste
TPS voitti Sportin maalein 3–2. Turkulaiset olivat vakuuttavassa kolmen maalin johdossa vielä kolmannen erän loppupuolella, mutta Sport aiheutti kotijoukkueelle ja -yleisölle tykytyksiä aivan ottelun lopussa kirimällä maalin päähän tasoituksesta. Ottelua värittivät lisäksi toisen päätuomarin loukkaantuminen, jäällä nähdyt TPS-omistajat sekä turkulaisten kunniagalleriaan hyväksytyt pelaajat, valmentajat ja taustavaikuttajat.
Kuva © Timo Savela
Huoltajina häärineet TPS:n omistajat Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja kukittivat seuran arvostamia pelaajia, valmentajia ja muita taustavaikuttajia.
Kuva © Timo Savela
Mikko Koivu osasi ottaa yleisönsä.
Kuva © Timo Savela
Jäällä nähtiin myös Lauri Korpikoski ja Markus Seikola.
Kuva © Timo Savela
Jäältä poistui myös Nummelin, muttei Timo tai Petteri. Kari Nummelin on valmentanut muun muassa TPS:n naisten joukkuetta.
Kuva © Timo Savela
Max Lindroth rikkoi TPS-puolustajien yhden kauden maaliennätyksen ja sai siitä hyvästä kukkapuskan ohittamaltaan Seppo Suoraniemeltä.
Kuva © Timo Savela
Tanskalainen Oliver Lauridsen pelasi syöpään menehtyneen äitinsä alkuperäisellä sukunimellä naistenpäivän kunniaksi.
Kuva © Timo Savela
Aidan Dudas muisti amyotrofiseen lateraaliskleroosiin eli ALS:ään kuollutta äitiään paidassaan olleella sinisellä nauhalla.
Kuva © Timo Savela
Veini Vehviläinen hääri TPS:n maalilla joukkueen kohdatessa Sportin toistamiseen samana viikonloppuna.
Kuva © Timo Savela
Tällä kaudella vähäisille pisteille jäänyt Aarne Talvitie juhli iskemäänsä avausmaalia.
Kuva © Timo Savela
Tim Söderlund lisäsi isäntien johtoa ensimmäisessä erässä.
Kuva © Timo Savela
Ottelu jouduttiin pelaamaan osin yhden päätuomarin voimin. Linus Anderssonin törmäys pakotti Kristian Vikmanin lopulta pukukopin puolelle.
Kuva © Timo Savela
Aleksi Rantala korvasi Vikmanin.
Kuva © Timo Savela
Myös Niko Jusi koki kovia ottelun aikana. Linjatuomari pystyi kuitenkin jatkamaan kivusta huolimatta.
Kuva © Timo Savela
Maalivahdit pitivät huolen siitä, että toisessa erässä ei maaleja nähty.
Kuva © Timo Savela
Lukas Wernblomin laukaus yllätti Sport-vahti Masi Härkösen kolmannessa erässä.
Kuva © Timo Savela
TPS vaikutti menevän menojaan.
Kuva © Timo Savela
Sport löysi kuitenkin tehonsa juuri oikeaan aikaan.
Kuva © Timo Savela
Vaasalaiset kirivät maalin päähän ottelun lopussa.
Kuva © Timo Savela
Sport haki vimmatusti tasoitusta. Kellosta loppui kuitenkin sekunnit valmennuksen vastalauseista huolimatta.
Kuva © Timo Savela
Turkulaispelaajien äidit kävivät ottelun päätyttyä muistuttamassa, että lopulta kaiken takana on nainen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Kyllä hätä keinot keksii!
Suomi-sarja | 27.2.2025 7:16
Timanttikuva: Ei senttiäkään periksi
LIIGA | 25.2.2025 20:53
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00

Lue myös