TPS aloitti vuoden katkaisemalla synkän tappioputkensa

LIIGA / Kuvakooste
TPS voitti SaiPan kotonaan lukemin 3–1. Kaksi ensimmäistä erää väännettiin maaleitta, mutta kolmannessa alkoi vihdoin tapahtua.
Kuva © Tiia Mahkonen
Perjantai-illan ottelu jouduttiin pelaamaan ilman yleisöä.
Kuva © Tiia Mahkonen
Jonne Tammela pysäytti Valtteri Lipiäisen matkanteon.
Kuva © Tiia Mahkonen
Pientä vääntöä oli aina pillin vihellyksen jälkeen.
Kuva © Tiia Mahkonen
Muutama SaiPan kannattaja oli varannut itselleen aition.
Kuva © Tiia Mahkonen
Eetu Liukas näytti kovuuttaan.
Kuva © Tiia Mahkonen
Maaliin oli ajautua jotain aivan muuta kuin kiekko.
Kuva © Tiia Mahkonen
Molempien joukkueiden kultakypärät pitivät tiiviisti yhtä.
Kuva © Tiia Mahkonen
Tarkistus, ettei kaveriin vaan sattunut pahasti.
Kuva © Tiia Mahkonen
Tyler Steenbergen avasi ottelun maalihanat kolmannessa erässä ja tuuletuksesta huomasi kuinka vapauttava osuma oli.
Kuva © Tiia Mahkonen
Maalit eivät millään meinanneet pysyä paikoillaan ottelun aikana.
Kuva © Tiia Mahkonen
Oliver Okuliar onnistui rangaistuslaukauksessaan ja ottelu oli tasan.
Kuva © Tiia Mahkonen
Muutamaa minuuttia myöhemmin Tammelan osumaa tarkistettiin videolta ja lopulta se hyväksyttiin.
Kuva © Tiia Mahkonen
Juho Markkanen piti katseensa tiukasti kiekossa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Ottelun lopulla tunteet hieman kuumenivat.
Kuva © Tiia Mahkonen
Liukas viimeisteli vielä tyhjiin ja näin turkulaiset katkaisivat seitsemän ottelun tappioputkensa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös