SaiPa nöyryytti TPS:ää – katkaisi 16 ottelun tappioputkensa

LIIGA / Kuvakooste
SaiPa kävi hakemassa Turusta tämän vuoden ensimmäisen kolmen pisteen voittonsa, kun se kaatoi TPS:n lukemin 4–3. Turkulaisyleisö ei ollut tyytyväinen näkemäänsä ja jo toisessa erässä fanikatsomosta kuului herätys-huutoja. Kolmannessa erässä tulosta lopulta syntyi, mutta ei tarvittavaa määrää.
Kuva © Tiia Mahkonen
Sebastian Stålbergin ensimmäinen laukaus upposi Jere Huhtamaan selän taakse.
Kuva © Tiia Mahkonen
Huhtamaan iltapuhde loppui 20 sekunnin pelin jälkeen.
Kuva © Tiia Mahkonen
Kotijoukkue oli lähellä mennä jo kahden maalin johtoon.
Kuva © Tiia Mahkonen
Sisu-Petteri Lehtosen maila katkesi pahimmalla hetkellä.
Kuva © Tiia Mahkonen
Ville Meskanen tasoitti ottelun ylivoimalla.
Kuva © Tiia Mahkonen
Martin Johanssonilla riitti asiaa tuomarille.
Kuva © Tiia Mahkonen
SaiPa siirtyi toisessa erässä kahden maalin johtoon.
Kuva © Tiia Mahkonen
Lappeenrantalaisten neljäs maali ei ollut kaukana.
Kuva © Tiia Mahkonen
Topias Haapanen yritti kikkailla itsensä maalintekopaikalle.
Kuva © Tiia Mahkonen
Aarne Intonen onnistui ylivoimalla ja toi turkulaiset peliin mukaan.
Kuva © Tiia Mahkonen
Antti Tuomiston taklaus kuumensi tunteet.
Kuva © Tiia Mahkonen
Haapanen tasoitti ottelun alivoimalla.
Kuva © Tiia Mahkonen
Ville Hämäläinen oli osumasta aivan raivona.
Kuva © Tiia Mahkonen
TPS kannattajien toive.
Kuva © Tiia Mahkonen
Valtteri Ojantakainen vei illan toisellaan vieraat jälleen johtoon.
Kuva © Tiia Mahkonen
Niklas Kokko kesti turkulaisten viimeisen puristuksen.
Kuva © Tiia Mahkonen
SaiPan kannattajat pääsivät juhlimaan ensimmäistä kolmen pisteen voittoa vuonna 2023.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös