Pelikaani lensi turbiiniin – turkulaisten voittoputki sai jatkoa

LIIGA / Kuvakooste
TPS voitti Pelicansin kotonaan lukemin 2–1. Vähämaalinen ottelu pysyi maltillisena myös jäähyjen suhteen, sillä ainoastaan kotijoukkue kävi kaksi kertaa istumassa kaksiminuuttiset. Reilu 3000-päinen yleisö piti silti hallissa hyvää meininkiä yllä.
Kuva © Tiia Mahkonen
Tiistai-illan ottelu oli valmiina alkamaan.
Kuva © Tiia Mahkonen
Kamppailu kiekosta oli tiukkaa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Kalle Väisänen iski ottelun avausmaalin. Katsomossa samaistuttiin Väisäsen tuuletukseen.
Kuva © Tiia Mahkonen
Tunteet meinasivat hieman kuumeta.
Kuva © Tiia Mahkonen
Yleisöä oli saapunut paikalle vain reilu 3 000, mutta fanikatsomo piti huolen, ettei halli ollut hiljainen.
Kuva © Tiia Mahkonen
Kai Kantola koitti yksin kamppailla kolmea Pelicansin pelaajaa vastaan.
Kuva © Tiia Mahkonen
Aatu Jämsen koetti tavoittaa Ruben Rafkinia ja kiekkoa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Lahtelaisten kultakypärä Joni Ikonen tasoitti ottelun.
Kuva © Tiia Mahkonen
Aarne Intonen ajautui Jasper Patrikaisen syleilyyn.
Kuva © Tiia Mahkonen
Lauri Korpikoski vei kotijoukkueen jälleen johtoon.
Kuva © Tiia Mahkonen
Iikka Kangasniemi meinasi karata läpiajoon.
Kuva © Tiia Mahkonen
TPS:n voittoputki sai jatkoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös