Pelicansin ahdinko syveni – TPS nousi viime hetkellä rinnalle ja ohi
TPS palasi voittojen tielle, kun se kaatoi Pelicansin kotonaan jatkoajalla lukemin 5–4. Ottelun alku oli kotijoukkueen, mutta vieraat kampesivat rinnalle. Pelicans oli jo lähellä kolmea pistettä, mutta TPS ei antanut periksi. Jatkoaikaa ehdittiin pelata vain 39 sekuntia, kunnes Gatorade Centerin yleisö pääsi juhlimaan.

Filip Lindberg aloitti turkulaisten maalilla.

Emil Hemming viimeisteli jo kauden kolmannen osumansa ja vei kotijoukkueen johtoon.

Aarne Talvitie ei onnistunut ohittamaan Jasper Patrikaista.

Markus Nurmi näytti vaihtopenkillä mietteliäältä.

Tuumaakaan ei annettu periksi.

Aarne Intonen koetti karata Sakke Hämäläiseltä.

Pelicans tuli toisessa erässä tasoihin.

Illan sirkusnumeron esittivät Aleks Haatanen ja Roni Sevänen.

Tommi Niemelä oli eri mieltä tuomareiden kanssa siitä, paljonko kellossa oli aikaa jäljellä.

Nurmen johtomaali sai Pelicansin kultakypärä Aatu Jämsenin mielen matalalle.

Gatorade Centerin illan yleisömäärä oli 3668.

Tunteet hieman kuumenivat.

Kolmannen erän lopulla Pelicans siirtyi ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon Elias Vilénin osumalla.

Ryan Lasch otti kiinnipitämisestä kahden minuutin rangaistuksen.

Kotijoukkue käytti ylivoiman hyödyksi ja Ruben Rafkin pommitti kotijoukkueen tasoihin.

Lentosuukot katsomoon ja kaksi pistettä kotijoukkueelle.

TPS katkaisi kahden ottelun tappioputkensa ja hymy oli herkässä.
Kaikki kuvakoosteet
SaiPa ryösti voiton Helsingistä kotijoukkueen sorruttua jäähyilyyn ratkaisevilla hetkillä
LIIGA | 26.3.2025 22:23
Ilves vyöryi voittoon Tampereen paikallisessa
LIIGA | 26.3.2025 21:49
Hallitseva mestari lähetti sarjanousijan lomille – Kiekko-Espoo suli karusti kotikaukalossa
LIIGA | 25.3.2025 6:30
Lappeenrannassa kello ei lyönyt vielä puoltayötä ja SaiPan tuhkimotarina jatkuu
LIIGA | 24.3.2025 22:20
- 1 / 1400
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: Arvostusta yli seurarajojen
LIIGA | 12.3.2025 21:21
Timanttikuva: Voi ei, nyt tulee rankkari!
LIIGA | 5.3.2025 19:31
Kyllä hätä keinot keksii!
Suomi-sarja | 27.2.2025 7:16
Timanttikuva: Ei senttiäkään periksi
LIIGA | 25.2.2025 20:53
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
- 1 / 133
- ››
Lue myös
Artikkeli
Otteluanalyysi: TPS varmisti paikkansa pudotuspeleissä – Pelicansin kausi jatkuu Jukureita vastaan karsintaotteluissa
LIIGA | 15.3.2025 19:58
Uutinen
Liiga-kierros: Kärpät katkaisi KooKoon putken, TPS jyräsi avauserän maaleilla voittoon
LIIGA | 19.2.2025 21:41
Uutinen
Liiga-kierros: KooKoon huippuvire jatkui, Tapparalle voittomaali 2,4 sekuntia ennen loppua
LIIGA | 31.1.2025 22:20
Uutinen
Liiga-kierros: Atro Leppäsen tehoilta, Lukko kirvesrintojen kaadossa toistamiseen tällä viikolla
LIIGA | 18.1.2025 21:15