Mikael Pyyhtiä Pelicansin painajainen – TPS päätti viikon voittoon

LIIGA / Kuvakooste
TPS voitti kotonaan Pelicansin lukemin 4–1. Ottelu oli melko tasaista taistelua, vaikka kotijoukkue oli hieman niskan päällä varsinkin toisessa erässä. Illan hahmosta ei ollut epäselvyyttä, kun Mikael Pyyhtiä iski uransa ensimmäisen kypärätempun.
Kuva © Tiia Mahkonen
Kotijoukkueella oli edessään viikonlopun toinen kotipeli.
Kuva © Tiia Mahkonen
Ruben Rafkin näytti kovuuttaan.
Kuva © Tiia Mahkonen
Emil Larmi venyi muutamaan hienoon torjuntaan.
Kuva © Tiia Mahkonen
Mikael Pyyhtiä yritti suojella kiekkoa Aleks Haataselta.
Kuva © Tiia Mahkonen
Vieraat siirtyivät johtoon Aleksi Laakson osumalla.
Kuva © Tiia Mahkonen
Molempien joukkueiden kultakypärät keskittyivät aloitukseen.
Kuva © Tiia Mahkonen
Pyyhtiä iski alle kahteen minuuttiin kaksi maalia ja kotijoukkue siirtyi nopeasti kuskin paikalle.
Kuva © Tiia Mahkonen
Haatanen sai rangaistuksen kampituksesta.
Kuva © Tiia Mahkonen
Juuso Pärssinen vastaan kaksi Pelicansin pelaajaa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Red Bull läpimurto -kypäriä kantavat Eetu Liukas ja Brad Lambert sotkeutuivat toisiinsa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Jonne Tammela siirsi TPS:n kahden maalin karkumatkalle.
Kuva © Tiia Mahkonen
Vääntö oli kovaa myös keskialueella.
Kuva © Tiia Mahkonen
Larmi sai huokaista helpotuksesta, kun kiekko ei päätynyt maaliin hänen seikkaillessa muualla.
Kuva © Tiia Mahkonen
Pyyhtiä laukoi kiekon tyhjään maaliin ja uran ensimmäinen kypärätemppu näki päivänvalon.
Kuva © Tiia Mahkonen
Vierailla oli aivan ottelun lopussa vielä paikka, mutta kiekko ei päätynyt maaliin saakka.
Kuva © Tiia Mahkonen
Kotijoukkue pääsi juhlimaan voittoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös