Lukon taistelu ei riittänyt Turussa – TPS:n ulkomaalaiset loistivat

LIIGA / Kuvakooste
TPS voitti Lukon ainoassa Gatorade Centerillä pelatussa harjoitusottelussa lukemin 5–2. Kotijoukkue oli alusta alkaen pelin päällä ja hallitsi kaukalon tapahtumia. 3139-päinen kotiyleisö pääsi lopulta juhlimaan ensimmäistä kertaa tällä kaudella.
Kuva © Tiia Mahkonen
TPS:n ainoa kotiottelu harjoituskaudella oli valmis alkamaan.
Kuva © Tiia Mahkonen
Aleksi Anttalainen pääsi tuulettamaan jo minuutin pelin jälkeen.
Kuva © Tiia Mahkonen
Kamppailu oli kovaa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Artem Zagidulin vartioimalla maalilla riitti tapahtumia.
Kuva © Tiia Mahkonen
Toisen erän alussa kotijoukkue siirtyi jo kolmen maalin johtoon.
Kuva © Tiia Mahkonen
Sebastian Repo halaili Tyler Steenbergeniä sääntöjen vastaisesti ja joutui istumaan kaksiminuuttista.
Kuva © Tiia Mahkonen
Aarne Intonen ei meinannut pysyä Henri Ikosen perässä.
Kuva © Tiia Mahkonen
Steenbergen laukaus ei uponnut tällä kertaa maaliin.
Kuva © Tiia Mahkonen
Zagidulin venyi kiekon eteen 30 kertaa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Kolmannessa erässä Lukon Tarmo Reunanen onnistui ensimmäistä kertaa ohittamaan Eetu Anttilan.
Kuva © Tiia Mahkonen
Tunteet hieman kuumenivat.
Kuva © Tiia Mahkonen
Erän lopussa kotijoukkue meni menojaan ja iski kaksi maalia heti kun vieraat olivat päässeet maalin päähän.
Kuva © Tiia Mahkonen
Kotiyleisö pääsi juhlimaan voittoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös