TPS suli kotonaan, mutta paikkasi tilanteen jatkoajalla

LIIGA / Kuvakooste
TPS voitti Kärpät kotonaan vasta jatkoajan jälkeen lukemin 3–2, vaikka johti ottelua pitkään kahdella maalilla. Vieraat pelasivat vahvasti, mutta turkulaiset onnistuivat sinnittelemään johtoasemassa kolmanteen erään saakka. Voitolla TPS varmisti suoran pudotuspelipaikan.
Kuva © Tiia Mahkonen
Turkulaisilla oli edessään runkosarjan viimeinen kotiottelu.
Kuva © Tiia Mahkonen
Vääntö oli tiukkaa heti alusta alkaen.
Kuva © Tiia Mahkonen
Sunnuntai-iltapäivän kamppailua oli saapunut seuraamaan lähes 5000 silmäparia.
Kuva © Tiia Mahkonen
Juhani Jasu avasi ottelun maalihanat.
Kuva © Tiia Mahkonen
Atte Ohtamaa yritti puolustaa maalinedustaa Markus Nurmea vastaan.
Kuva © Tiia Mahkonen
Kovia taklauksia nähtiin molemmin puolin.
Kuva © Tiia Mahkonen
Kotijoukkue pääsi peliin koko ajan paremmin mukaan.
Kuva © Tiia Mahkonen
Juraj Slafkovsky sai kiekon ikävästi kasvoihin.
Kuva © Tiia Mahkonen
Mikael Pyyhtiä vei kotijoukkueen kahden maalin johtoon, mutta tuuletus oli maltillinen.
Kuva © Tiia Mahkonen
Eetu Liukas yritti peittää Joel Blomqvistin näkymät.
Kuva © Tiia Mahkonen
Tuukka Tieksola onnistui maalinteossa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Liukkaalla riitti asiaa Ville Koivuselle.
Kuva © Tiia Mahkonen
Tuomarin piti asettaa Troy Bourke oikeaan kohtaan.
Kuva © Tiia Mahkonen
Vieraat tulivat tasoihin, kun peliaikaa oli jäljellä alle minuutti.
Kuva © Tiia Mahkonen
Jatkoajalla Juhamatti Aaltosella oli oiva paikka, mutta Andrei Karejev torjui.
Kuva © Tiia Mahkonen
Elmeri Erosen maali merkittiin lopulta Slafkovskylle, mutta yhtä kaikki, kaksi tärkeää pistettä jäi Turkuun.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös