Tyly, tylympi, TPS – vieraspeliin reissanneille Ilves-kannattajille ei tarjottu ilon aiheita Turussa
Turkuun saapuneet Ilves-kannattajat eivät päässeet tamperelaisjoukkueen maaleista. TPS puolestaan tarjosi kannattajilleen kolmen maalin ja kolmen pisteen edestä iloa. Samalla turkulaisjoukkue nousi sarjakärkeen.

Ottelun viralliset valvojat tiesivät, että monesti paras ratkaisu on käyttää päätään.

Ilveksen valmentaja Antti Pennanen valmistautui otteluun kävelylenkillä.

Otteluun saapui bussilasteittain vieraskannattajia.

Liput kouraan ja tien yli halliin.

Illan uutisia sivuten: valtaosa Ilveksen kannattajista käyttäytyi asiallisesti.

Televisiossa television katselusta tunnettu Osku Valtonen valoi turkulaisiin uskoa ennen alkushowta.

Ilveksen kannattajat hyödynsivät alkushow'n pimeyden.

Väsymystä ei ollut nähtävissä hallin lehtereillä, vaikka omien otteissa riitti rutkasti parantamisen varaa.

Toisessa kenttäpäädyssä ei haluttu jäädä kakkoseksi.

Huudot raikasivat läpi ottelun.

Väkeä vilisi kuin puoluekokouksessa.

TPS on tällä hetkellä niin kovassa nosteessa, että jopa Raumalta näyttää riittävän tulijoita Turkuun.

Katsojia riittänee jatkossakin.

Sen verran väkevää oli TPS:n tekeminen Ilveksen kenttäpäädyssä.

Emil Hemming ihaili otteitaan hallin videonäytöltä.

Turkulaisyleisön suosikista ei jäänyt epäilystä ottelun päätyttyä.

Nimmareille riitti kysyntää.
Kaikki kuvakoosteet
Sport voimaton energisen Tapparan edessä − kolmas kohtaaminen, kolmas tappio
LIIGA | 2.12.2023 21:24
Sport vei lännen ja idän välisen ottelun
LIIGA | 1.12.2023 22:40
HIFK:n tappioputki päätökseen − Etelä jälleen pohjoista vahvempi
LIIGA | 1.12.2023 22:19
HPK oli sarjakärki-Ilvekselle yllättävän sitkeä pala purtavaksi
LIIGA | 30.11.2023 23:07
- 1 / 1310
- ››
Muut timanttikuvat
Ketterän numero 44 nousi kattoon
MESTIS | 2.12.2023 18:16
Kun Olli sanoo hyppää, sinä kysyt, kuinka korkealle?
LIIGA | 24.11.2023 6:00
Timanttikuva: Liekki jääkiekkoa kohtaan palaa yhä
LIIGA | 18.11.2023 12:30
Timanttikuva: Kivi, paperi, sakset
LIIGA | 18.11.2023 11:00
Kuka laittoi legoja jäälle
MAAJOUKKUE | 11.11.2023 10:22
- 1 / 125
- ››
Lue myös
Artikkeli
Liiga-seurojen junioriputkien ranking, sijat 1–5: HIFK on selvä ykkönen, mutta Kärpät tavoittelee kruunuaan takaisin
LIIGA | 22.9.2023 7:00
Artikkeli
Liigan suuri talousselvitys | Jatkoaika selvitti, missä kunnossa Liiga-seurat ovat yhtiöinä – mitä analysoitiin ja miksi?
LIIGA | 4.7.2023 7:00
Kolumni
Kupila: Eikö Suomi-urheilu muuhun kykene kuin vedonlyönnin mainostelineeksi – jääkiekko voisi perustaa oman veikkauksensa
LIIGA | MESTIS | MAAJOUKKUE | Naisten Liiga | 3.7.2023 15:44
Uutinen
Runkosarjan viimeinen kierros tarjosi draamaa – pudotuspeliparit ja tilastopalkinnot selvillä
LIIGA | 11.3.2023 21:42
Artikkeli
Tilastoanalyysi: Runkosarjan voitto Tampereelle, Kärpät ja HIFK kaksintaistelussa, KooKoo nappaamassa kymppipaikan
LIIGA | 28.2.2023 8:30