TPS:n suora pudotuspelipaikka karkaamassa – HPK haki tärkeän voiton Turusta

LIIGA / Kuvakooste
HPK kävi hakemassa Turusta kaksi pistettä, kun se voitti TPS:n voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 4–3. Kotijoukkue siirtyi nopeasti johtoon, kun Sebastian Stålberg toisti saman tempun kuin viime viikolla. Tämän jälkeen muutkin maalit seurasivat viime perjantain ottelun kaavaa, paitsi että ratkaisua ei saatu varsinaisella peliajalla.
Kuva © Tiia Mahkonen
TPS-kannattajat olivat askarrelleet suuren tifon.
Kuva © Tiia Mahkonen
Sebastian Stålberg iski avausmaalin jälleen 20 sekunnin pelin jälkeen.
Kuva © Tiia Mahkonen
Entiset joukkuekaverit taistelivat kiekosta.
Kuva © Tiia Mahkonen
Mathias Trettenesin laukaus upposi Lassi Lehtisen selän taakse.
Kuva © Tiia Mahkonen
Eetu Liukas vei vieraat johtoon.
Kuva © Tiia Mahkonen
Kamppailu oli tiukkaa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Joku oli tainnut saapua väärään peliin.
Kuva © Tiia Mahkonen
TPS iski kahdella nopealla osumalla pelin tasoihin.
Kuva © Tiia Mahkonen
Tunteet hieman kuumenivat.
Kuva © Tiia Mahkonen
Kalle Väisänen oli saanut ikävän osuman kasvoihin.
Kuva © Tiia Mahkonen
Jimi Suomi hankki joukkueellensa ylivoiman.
Kuva © Tiia Mahkonen
Daniel Lebedeff oli lähtenyt kauas maaliltaan, mutta Jonne Tammela ei saanut kiekkoa maaliin.
Kuva © Tiia Mahkonen
Antti Pihlström ei onnistunut pysäyttämään Aarne Intosta.
Kuva © Tiia Mahkonen
Jatkoajalla Mikael Pyyhtiä oli joutua maaliin kiekon sijaan.
Kuva © Tiia Mahkonen
HPK onnistui kahdesti voittomaalikilpailussa.
Kuva © Tiia Mahkonen
TPS ohitti Lebedeffin vain kerran ja näin lisäpiste matkasi Hämeenlinnaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös