Väriloisto ei auttanut mustavalkoisia: Aron Kiviharju sivalsi HIFK:n voittoon TPS:stä
TPS:n tappioputki sai jatkoa kotikaukalossa. Värikkäistä erikoispaidoista ei ollut apua, kun HIFK haki Turusta kolme pistettä maalein 2–3. Turkulaisten turmana oli tällä kertaa TPS:ssä kiekko-oppinsa saanut Aron Kiviharju, joka sivalsi voittomaalin kolmannen erän loppupuolella.

Turkuhallista ei väriä puuttunut.

TPS pelasi tämän ottelun tavallista värikkäämmissä paidoissa.

HIFK:n punaisen lisäksi esillä oli muutkin sateenkaaren värit.

Avauskiekon pudotti liikkeistään tunnettu Atte Kilpinen.

Numeroihin oli tänään tuijottaminen, sillä niihin oli kätketty suomea...

...ruotsia...

...ja englantia.

TPS pelasi pirteästi, mutta Niko Hovinen oli tarkkana HIFK:n maalilla.

HIFK on turkulaisille mieluisa vieras. Tällä kertaa ottelusta ei puuttunut tunnetta.

Aidan Dudas koki kovia ottelun aikana ja pelaaja ohjattiin pukukopin puolelle.

Show jatkui erätauon aikana.

Keskiympyrässä nähtiin balettia. Kilpisen lisäksi punaisella matolla esiintyivät Heidi Salminen ja Werneri Voitila.

HIFK aloitti maalinteon toisessa erässä.

Luke Martin oli mielissään joukkueensa noustessa kahden maalin johtoon.

Turun Helsinkiin vaihtanut Petrus Palmu napsi itselleen syöttöpisteitä.

Vaihtoaitiossa oltiin välillä pää painuksissa.

Max Lindroth valoi uskoa omiinsa iskemällä 1–2 kavennusmaalin.

Aron Kiviharju sivalsi vieraat uudelleen kahden maalin johtoon.

Kotijoukkueen kannattajat osoittivat lopussa mieltään.

Jean-Christophe Beaudin on oppinut kohtalaisesti suomea. Ammattimies kävi laittamassa kiekon vielä kertaalleen HIFK:n maaliin.
Kaikki kuvakoosteet
Suomi-sarjan PEPOn Pirkanmaan viikonloppu päättyi pisteittä
Suomi-sarja | 5.2.2025 11:01
Hattutemppu kruunasi Kingsin voiton Jetsistä
Muut Sarjat | 2.2.2025 12:00
HPK otti niin pisteet kuin Hämeen Herruudenkin
LIIGA | 1.2.2025 22:48
- 1 / 1387
- ››
Muut timanttikuvat
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: KooKoon huippuvire jatkui, Tapparalle voittomaali 2,4 sekuntia ennen loppua
LIIGA | 31.1.2025 22:20
Uutinen
Liiga-kierros: Atro Leppäsen tehoilta, Lukko kirvesrintojen kaadossa toistamiseen tällä viikolla
LIIGA | 18.1.2025 21:15
Uutinen
Liiga-kierros: Josh Melnickille hattutemppu, Erik Borgille Liiga-uran ensimmäinen maali ja Vincent Marleaulle tehoviikko
LIIGA | 14.12.2024 21:58