HIFK juhli Turussa, TPS valahti sarjataulukon viimeiseksi

LIIGA / Kuvakooste
HIFK voitti TPS:n maalein 2–5. TPS putosi sarjataulukon viimeiseksi kotitappion myötä. Ottelu oli vierasjoukkueen juhlaa ensimmäisen ja toisen erän verran, kunnes TPS pääsi peliin mukaan kolmannessa erässä. Isäntien kiri ei kuitenkaan riittänyt tällä kertaa.
Kuva © Timo Savela
HIFK painoi päälle.
Kuva © Timo Savela
Myös tulosta syntyi.
Kuva © Timo Savela
Vaikka vieraat olivat jo joulutunnelmissa, ei lahjoja annettu kotijoukkueelle.
Kuva © Timo Savela
Topi Nättinen puuhasteli jäähyaition puolella.
Kuva © Timo Savela
HIFK meni menojaan.
Kuva © Timo Savela
Ensimmäinen ja toinen erä menivät vieraiden nimiin.
Kuva © Timo Savela
Aloituksissa oltiin tarkkana.
Kuva © Timo Savela
Tarkkuutta olisi kaivattu myös toisen erän lopussa maalilla. Petteri Wirtanen yllätti Atte Engrenin nukkumatin mailta.
Kuva © Timo Savela
Lauri Pajuniemi oli turkulaisten näkyvin pelaaja.
Kuva © Timo Savela
Kultakypärä oli vaikeasti pidäteltävä.
Kuva © Timo Savela
Laukauksia sateli.
Kuva © Timo Savela
Lopulta Pajuniemi onnistui laukomaan kiekon maaliin.
Kuva © Timo Savela
Maalia kelpasi juhlia.
Kuva © Timo Savela
Kavennus maali oli kuitenkin laiha lohtu, sillä HIFK kurvasi turvalliseen 2–5 voittoon.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Kaikki kuvakoosteet

Muut timanttikuvat

Maailmanennätyslukemat
Muut Sarjat | 22.8.2020 9:00
Timanttikuva: Kolppasella keitti yli
MESTIS | 21.2.2020 20:17
"VAIHTO!"
LIIGA | 15.2.2020 20:04
Heikki Liedekseltä lunta tupaan
LIIGA | 13.2.2020 21:11
Terveisiä Tallinnasta! osa 1
LIIGA | 26.1.2020 7:35

Lue myös