Ässät hallitsi, mutta TPS vei pisteet

LIIGA / Kuvakooste
TPS pelasi tänään vasta vuoden kolmannen ottelunsa ja saalisti vuoden toisen voittonsa kaatamalla Ässät lukemin 2–1. Vieraat olivat hieman pelin päällä, varsinkin kolmannessa erässä, mutta kotijoukkue oli tällä kertaa maalin verran tehokkaampi.
Kuva © Tiia Mahkonen
Iltapäivän ottelu jouduttiin edelleen pelaamaan ilman yleisöä.
Kuva © Tiia Mahkonen
Kotijoukkue saapui jäälle.
Kuva © Tiia Mahkonen
Ottelu alkoi tasaisesti.
Kuva © Tiia Mahkonen
Sakari Salminen yritti taklata Niklas Arellia.
Kuva © Tiia Mahkonen
Turkulaiset olivat hieman ongelmissa ensimmäisen erän lopulla.
Kuva © Tiia Mahkonen
Jonne Tammela avasi ottelun maalihanat.
Kuva © Tiia Mahkonen
Alle kaksi minuuttia myöhemmin kotijoukkue johti jo kahdella maalilla. Tällä kertaa asialla Jaedon Descheneau, jolle maali oli ensimmäisen TPS paidassa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Jäälle oli jäänyt yhteen kohtaan liikaa vettä, joten tuomarit yrittivät levittää sitä.
Kuva © Tiia Mahkonen
Samuli Vainionpää näytti vanhalle joukkuekaverilleen Nikolas Matinpalolle, ettei hänen ohitseen mennä ihan noin vain.
Kuva © Tiia Mahkonen
Aloitukseen keskityttiin kunnolla.
Kuva © Tiia Mahkonen
Ässät tuli maalin päähän alivoimalla.
Kuva © Tiia Mahkonen
Juuso Pärssiseltä ei ollut helppoa saada kiekkoa.
Kuva © Tiia Mahkonen
TPS oli lähellä tehdä vielä yhden maalin, mutta Konstantin Volkov oli eri mieltä.
Kuva © Tiia Mahkonen
Täydet kolme pistettä jäi Turkuun.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Kaikki kuvakoosteet

Muut timanttikuvat

Hei jätkät, me mennään mitalipeleihin!
MAAJOUKKUE | 26.5.2022 23:47
Tiistai-illan tanssit Nokia-areenalla
MAAJOUKKUE | 24.5.2022 19:51
Ampu tulee!
MAAJOUKKUE | 24.5.2022 10:00
Ranska dominoi kentällä ja katsomossa
MAAJOUKKUE | 22.5.2022 21:16
Andres Ambühl MM-ottelutilaston kärkeen
MAAJOUKKUE | 21.5.2022 19:26

Lue myös