Jukurit ja SaiPa mittelivät perjantai-iltana maanpuolustushengessä

LIIGA / Kuvakooste
SaiPan ja Jukurien maanpuolustushenkinen viikonloppu alkoi perjantaina Kisapuistossa. Vihreissä "kurkkusalaateissa" pelannut vierasjoukkue jätti Frans Tuohimaan johdolla isännät nollille ja vei sarjapisteet mukanaan kahden maalin voitolla. Vähämaalisuudesta huolimatta ottelussa oli säpinää. Erityisesti tuomarilinja puhutti ihmisiä katsomossa.
Kuva © Topi Lainio
Ottelun alkuseremoniassa lähetettiin kukkaseppele Lappeenrannan sankarihautausmaalle.
Kuva © Topi Lainio
Hetken odottelun jälkeen saatiin joukkueet jäälle teeman mukaisissa peliasuissaan.
Kuva © Topi Lainio
Seremoniat jatkuivat Maamme-laululla.
Kuva © Topi Lainio
SaiPa pelasi talvisemmissa väreissä...
Kuva © Topi Lainio
Kun taas Jukureilla oli päällään kesäkuosi.
Kuva © Topi Lainio
Heti ottelun alkuminuuteilla Henri Hietala sai ulosajon estämisestä. Tilanteessa Hietala törmäsi Jukurien Niko Huuhtaseen, joka myös jätti kaukalon pääosuman vuoksi.
Kuva © Topi Lainio
Jukurien ensimmäinen maali syntyi seuranneesta ylivoimasta Oskars Batnan taitavasta ohjauksesta.
Kuva © Topi Lainio
Seamus Donoue sai kyytiä kamppaillessaan Juhamatti Aaltosen kanssa.
Kuva © Topi Lainio
Niclas Lundgren osallistui torjuntatöihin Valtteri Lipiäisen päästessä yrittämään maalin kulmalta.
Kuva © Topi Lainio
Joonas Oden sai paljon jääaikaa ja vastuuta ensiesiintymisessään SaiPa-paidassa.
Kuva © Topi Lainio
Jesper Piitulainen silmät tiukasti kiekossa sen kimpoillessa laitaväännön aikana.
Kuva © Topi Lainio
Päätuomari Lassi Heikkisen olo ei näyttänyt mukavalta tämän otettua purkukiekon käsivarteensa. Mainoskatko antoi pienen hengähdystauon käsien heiluttelusta.
Kuva © Topi Lainio
SaiPa kolisteli tolppia muutamaan otteeseen, mutta kehikon sisäpuolelle ei kiekkoa saatu.
Kuva © Topi Lainio
SaiPan maaliunelmat saivat takapakkia kymmenen minuuttia ennen päätössummeria, kun Kalle Maalahti sekä Gustav Olhaver joutuivat istumaan jäähyä samalla kellonlyömällä.
Kuva © Topi Lainio
Jarkko Immonen iski muutamaa minuuttia myöhemmin seuranneesta uudesta ylivoimasta tilanteeksi 2−0.
Kuva © Topi Lainio
Frans Tuohimaa palkittiin ottelun parhaana pelaajana kauden ensimmäisellä nollapelillään.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös