SaiPa järjesti jättiyllätyksen Ilveksen kustannuksella

LIIGA / Kuvakooste
SaiPa ja Ilves tekivät lauantaina parhaansa nostaakseen viime aikoina puhuttanutta maalimäärää. Kisapuistossa nähtiin yhteensä kymmenen maalia aaltoilevassa kamppailussa, jossa SaiPa venytti 6−4-lukemilla voittoputkeaan jo kolmeen otteluun.
Kuva © Topi Lainio
SaiPa luisteli kotiyleisön eteen kolmatta kertaa viikon sisällä.
Kuva © Topi Lainio
Ville Meskanen koki kovia laitettuaan kiekon maaliin Jakub Málekin edestä.
Kuva © Topi Lainio
Meskanen pääsi maalaamaan toistamiseen avauserän loppupuolella.
Kuva © Topi Lainio
Ilveksen paras paikka ensimmäisessä erässä oli Joona Ikosen yritys läpiajosta, joka päättyi kuitenkin Niclas Westerholmin hanskaan.
Kuva © Topi Lainio
Meskanen viimeisteli hattutempun jo toisen erän puolessa välissä.
Kuva © Topi Lainio
Alkukaudella apina on roikkunut kynsin ja hampain Meskasen selässä. Kuluneella viikolla suunta kuitenkin muuttui miehen iskettyä neljä osumaa.
Kuva © Topi Lainio
Heti kolmannen erän alkuun Valtteri Ojantakasen laukaus pomppi maaliin.
Kuva © Topi Lainio
Toisessa erässä maaliin vaihdettu Marek Langhamer joutui nöyrtymään illan aikana kahdesti.
Kuva © Topi Lainio
SaiPan pelaajat hapuilivat kiekkoa Jarkko Parikan laukauksen jälkeen, mutta liian myöhään.
Kuva © Topi Lainio
6−4-kavennus tuli vain hetkeä myöhemmin Jani Nymanin lavasta.
Kuva © Topi Lainio
Eemeli Suomi selvitti Aku Rädyn rangaistusta tuomaristolta. Rädylle tuomittiin 2+2 minuuttia korkeasta mailasta.
Kuva © Topi Lainio
Lopussa kuudella kenttäpelaajalla yrittänyt Ilves sai kiekon jo miltei maaliviivalle, mutta tulostaululle ei tullut enää muutosta.
Kuva © Topi Lainio
Kättelyissä Westerholm vaihtoi kuulumiset entisten saipalaisten Matias Mäntykiven ja Santeri Virtasen kanssa.
Kuva © Topi Lainio
SaiPa on muuttanut kurssinsa totaalisesti viimeisen viikon aikana ja ottelu ottelulta myös katsomoon on virrannut enemmän väkeä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös