HIFK voittoon SaiPasta pitkän illan päätteeksi

LIIGA / Kuvakooste
HIFK:lla oli täysi työ raapia voitto Kisapuistosta lauantai-iltana, kun kamppailu SaiPaa vastaan venyi voittolaukauksille asti. Molempien joukkueiden maalivahdeilla oli muutamaa synkkää minuuttia lukuun ottamatta huikeat otteet, jotka saivat vastustajan turhautumaan kerta toisensa jälkeen. Loppulukemat kirjattiin 3−2 punapaidoille.
Kuva © Topi Lainio
Kalle Maalahti huudatti kotiyleisöä avausmaalilla vajaan neljän minuutin kohdalla.
Kuva © Topi Lainio
SaiPa pääsi kahden maalin johtoon kiekon pomppiessa Oliver Okuliarin lavasta maalivahti Niilo Halosen yli.
Kuva © Topi Lainio
SaiPa painoi päälle koko avauserän mutta Halonen ja HIFK:n puolustus kestivät rummutuksen.
Kuva © Topi Lainio
SaiPan aiemmin jäädytetyt pelinumerot uusittiin maajoukkuetauolla viireiksi ja oli nostettu kaukalon yläpuolelle Ville Kohon numeron 8 rinnalle.
Kuva © Topi Lainio
Toisessa erässä vierasjoukkue teki kaksi maali vajaaseen kolmeen minuuttiin. Maaleista vastasivat Jordan Schmaltz sekä Juha Jääskä.
Kuva © Topi Lainio
Pelin painopiste kääntyi SaiPan päätyyn ja HIFK pääsi kokeilemaan useampaan otteeseen hyvistä asemista.
Kuva © Topi Lainio
Niclas Westerholmin onneksi kiekko kolisteli vain tolppia, mutta ei päässyt maaliverkkoon asti.
Kuva © Topi Lainio
Illan näyttävimmästä torjunnasta tärkeässä paikassa vastasi Halonen kopatessaan kiekon räpylään jään pinnassa pyöriessään.
Kuva © Topi Lainio
Maalin edustan paineja käytiin monet kerrat kolmannen erän edetessä.
Kuva © Topi Lainio
Ville Petman pääsi kokeilemaan loppuhetkillä suoraan syötöstä, mutta Halonen oli tilanteen tasalla ja nappasi kiekon haltuunsa.
Kuva © Topi Lainio
Jatkoajallakaan ei nähty osumia ja edettiin voittolaukauskilpailuun, jossa Eetu Koivistoinen teki ratkaisevan maalin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös