Lähteenmäki runnoi Ässille voiton

LIIGA / Kuvakooste
Perjantai-iltana väännettiin Satakunnan paikalliskamppailu, jonka voiton Ässille jatkoajalla runnoi Sami Lähteenmäki. Ässät voitti ottelun 2-3. Porilaisten johtotähti oli Sakari Salminen kahdella maalillaan.
Kuva © Teemu Grönroos
Toni Koivisto vei raumalaiset 1-0-johtoon.
Kuva © Teemu Grönroos
Mutta tulostaululla tätä ei nähty, sillä se ei toiminut.
Kuva © Teemu Grönroos
Sakari Salmisen liikkeitä seurattiin tarkasti.
Kuva © Teemu Grönroos
Justin Danforth pääsi kokeilemaan rangaistuslaukauksesta Andreas Bernardin ohittamista siinä onnistumatta.
Kuva © Teemu Grönroos
Salminen iski porilaiset tasoihin.
Kuva © Teemu Grönroos
Kulmissa käytiin kovaa vääntöä.
Kuva © Teemu Grönroos
Salminen nosti kiekon yli Oskari Setäsen ja näin peli oli 1-2.
Kuva © Teemu Grönroos
Lukko tuli tasoihin kolmannessa erässä.
Kuva © Teemu Grönroos
Pelikellokin saatiin toimimaan noin 10 sekuntia ennen kolmannen erän päättymistä.
Kuva © Teemu Grönroos
Tämä ihmetytti myös Jyri Marttista.
Kuva © Teemu Grönroos
Jatkoajalla Salminen oli päästä vapaaseen tekopaikkaan Lukon hölmöilyn vuoksi, mutta Setänen pelasti raumalaiset.
Kuva © Teemu Grönroos
Myös Niko Peltolalla oli tyhjää edessään, mutta hänkään ei tästä kiekkoa sisään saanut.
Kuva © Teemu Grönroos
Sami Lähteenmäki pääsi karkuun raumalaisten puolustukselta.
Kuva © Teemu Grönroos
Ja runnoi kiekon sisään.
Kuva © Teemu Grönroos
Porilaisille jatkoaikavoitto numeroin 2-3.
Kuva © Teemu Grönroos
Voittajien on helppo hymyillä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös