Kärpät nappasi ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan
Kärppien ja Jukurien puolivälieräsarja käynnistyi keskiviikkoiltana Oulusta. Vauhdikkaassa kohtaamisessa maalit olivat tiukassa, mutta lopulta ottelua hallinnut kotijoukkue latoi tauluun selkeät 4–1-voittolukemat.

Kärppäkannattajien tervehdyksessä mustanpuhuva pikkupeto kohosi pudotuspelihorisontin ylle saatesanoin "pahin painajaisenne on palannut".

Teemu Turunen viritteli ensimmäisen hyökkäyksen lähes suoraan avauskiekosta. Jukurimaalin kulmalla tapahtuneen mylläkän lopuksi Turusta estämään sännännyt Michal Kovařčík törmäsi maalitolppaan ja jäi tuskaisen oloisena makaamaan jäälle.

Oikeaa jalkaansa aristanut Kovařčík saateltiin pukukopin suojaan. Mies kuitenkin kuntoutui takaisin pelikuntoon ottelun toiseen erään.

Illan avausmaalin laukoi Turunen, kun peliaikaa oli kulunut kuutisen minuuttia.

Meno oli vauhdikasta eikä kontaktia vältelty.

Kotijoukkue hallitsi peliä, mutta maalinteko osoittautui hankalaksi.

Mikkeliläisten paikat olivat harvassa.

Markus Ruusulle oli kahden erän jälkeen kirjattu jo 24 torjuntaa, kun virkaveli kärppämaalilla oli samassa ajassa torjunut vain kuudesti.

Sekunti ennen toisen erän loppua Turunen tuuletti jo illan toista osumaansa. Maali kuitenkin hylättin videotarkastuksen jälkeen.

Jukuri-luotsi Olli Jokisella oli asiaa tuomaristolle.

Jukurit tuli tasoihin päätöserän alussa tavalla, joka näytti yllättävän jotakuinkin kaikki jäällä olijat. Ville Koivunen ohjasi aloitustilanteesta kiekon omaan maaliin.

Julius Junttilan 2-1-osuma erän puolivälissä jäi lopulta ottelun voittomaaliksi.

Hetkeä myöhemmin Joonas Kemppainen vahvisti oululaisten johtoasemaa 3–1-maalilla.

Jukurit kiristi tahtia päätöserässä, mutta Tomi Karhunen ei antanut periksi. Kotivoitto irtosi lopulta 17 torjunnalla.

Ville Koivunen viimeisteli vielä loppulukemiksi 4–1 tyhjään maaliin, ja joukkue pääsi juhlimaan ensimmäistä kiinnitystä välieräpaikkaan runsaslukuisen kannattajajoukon edessä.
Kaikki kuvakoosteet
Suomi-sarjan PEPOn Pirkanmaan viikonloppu päättyi pisteittä
Suomi-sarja | 5.2.2025 11:01
Hattutemppu kruunasi Kingsin voiton Jetsistä
Muut Sarjat | 2.2.2025 12:00
HPK otti niin pisteet kuin Hämeen Herruudenkin
LIIGA | 1.2.2025 22:48
- 1 / 1387
- ››
Muut timanttikuvat
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: KooKoon huippuvire jatkui, Tapparalle voittomaali 2,4 sekuntia ennen loppua
LIIGA | 31.1.2025 22:20
Uutinen
Liiga-kierros: Atro Leppäsen tehoilta, Lukko kirvesrintojen kaadossa toistamiseen tällä viikolla
LIIGA | 18.1.2025 21:15
Uutinen
Liiga-kierros: Josh Melnickille hattutemppu, Erik Borgille Liiga-uran ensimmäinen maali ja Vincent Marleaulle tehoviikko
LIIGA | 14.12.2024 21:58
Uutinen
Liiga-kierros: Oulussa räpiköidään syvässä mudassa, HPK:n ja KooKoon maalivahdeille nollapelit
LIIGA | 30.11.2024 20:35
Uutinen
Liiga-kierros: Peter Abbandonatolle hattutemppu, Rami Määtälle maali ja Masi Härköselle debyyttivoitto
LIIGA | 27.11.2024 21:19