HIFK ryösti Kärpiltä täyden pistepotin
Kärpät ja HIFK kohtasivat lauantai-iltana Oulussa. Tasaisen alun jälkeen helsinkiläisvieraat pääsivät ottelussa niskan päälle ja pysyttelivät kuskin paikalla pelin loppuun saakka. Lopullisesti isäntien loppukiri tyrehtyi, kun HIFK osui kahdesti tyhjiin Kärppien hakiessa kavennusta ilman maalivahtia.
Ottelutapahtumassa pystyi halutessaan ottamaan myös koronarokotteen.
Aatu Räty sai terveiset katsomosta.
Otto Karvinen haastoi vastustajaa tuttuun tapaansa, kärppänuttu oli vain vaihtunut HIFK-paitaan.
Taneli Ronkainen teki paluun kotijoukkueen puolustukseen muutaman viikon tauon jälkeen.
Petteri Wirtanen teki tilaa kiekolle. Ottelun avauserä oli vauhdikas ja peli aaltoili varsin tasaisesti kaukalon päästä päähän.
Kärppien nelosketju Arttu Hyry - Aatu Räty - Aku Räty työn touhussa. Yhteispeli huipentui päätöserässä kavennusmaaliin.
Stanislav Galimovin ja HIFK-pelaajan törmäily kärppämaalin takana kuumensi runsaslukuisen kotiyleisön tunteita.
Petter Emanuelsson laukoi ottelun avausosuman ylivoimalla aivan ensimmäisen erän lopulla.
Välillä kokeiltiin pelata myös ilman mailaa.
Toisessa erässä kuskin paikan otti HIFK. Galimov piti kuitenkin Kärpät pelissä mukana nappaamalla tärkeitä koppeja.
Oululaisten kolmoskenttä punoi juonia. Mukana menossa oli myös Kiekko-Espoosta lainalla oleva Miro Keskitalo.
Helsinkiläisten tasoitusmaali syntyi toisen erän puolivälissä, kun Sebastian Dykin veto sujahti Galmivin ohi maalin kattoon.
Erän toisella puoliskolla Kärpät joutui kahdesti alivoimapeliin ja tapahtumat keskittyivät Kärppien puolustusalueelle.
Päätöserässä HIFK järjesti tehominuutin, jossa oli jo ratkaisun makua. Ensin Alex Broadhurst tuuletti johto-osumaa ajassa 45:02.
Vain 46 sekuntia edellisestä, ja tilanne oli vieraille jo 3–1.
Kärpät ei tilanteessa lannistunut, vaan Arttu Hyry toi isännät maalin päähän vielä ennen päätöserän puoliväliä. Esityön Hyryn ensimmäiseen liigamaaliin tekivät Rädyn veljekset Aatu ja Aku.
Tunnelma tiivistyi loppua kohti eikä pieneltä nahistelultakaan vältytty.
Kärpät haki tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla. Huolimaton syöttö hyökkäysalueella kuitenkin kostautui ja Teemu Tallberg pääsi varmistelemaan helsinkiläisjoukkueen voiton tyhjiin.
Lopullinen sinetti ottelulle lyötiin ajassa 59:20, kun Otto Paajanen heilutteli vielä toisen kerran vartioimattoman kärppämaalin verkkoa, ja 5–2-voitolla täydet pisteet matkasivat Helsinkiin.
Kaikki kuvakoosteet
HIFK lisäsi Jukureiden ahdinkoa Helsingissä − Micke-Max Åsten rikkoi kaksi rajapyykkiä
LIIGA | 9.10.2024 21:42
Sport palasi voittokantaan – Tuore kultakypärä Nieminen jälleen maalarina
LIIGA | 9.10.2024 21:41
Ei vasaraa, ei nauloja, vaan kirvestä: TPS-maalilla torjunut Tappara-vahti nollasi RoKin
Auroraliiga | 6.10.2024 18:00
Pelicansin vuoro napata pisteet Jukureilta
LIIGA | 5.10.2024 21:03
- 1 / 1365
- ››
Muut timanttikuvat
Peukut pystyyn
Auroraliiga | 7.9.2024 10:30
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
- 1 / 130
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: Ilveksen putki päättyi seitsemään, Helsingissä 19 kierroksen voittomaalikilpailu
LIIGA | 2.10.2024 21:29
Artikkeli
Liiga-kauden 2024−25 top 5 -keskushyökkääjät: Ulkomaalaista tähtiloistoa, ikinuorta peliälyä ja monitoimityökaluja
LIIGA | 10.9.2024 7:30
Artikkeli
Liiga-kauden 2024−25 top 5 -puolustajat: "Liigan ulkopuolelta hankituista yksikään ei mahdu ennalta viiden parhaan joukkoon"
LIIGA | 8.9.2024 16:36
Haastattelu
Kahdet erilaiset karsinnat, kaksi mestaruutta ja paljon muuta kokemuspankissa – Niko Hovinen siirtyi jo valmennukseen ja virittelee päihdetyötä
LIIGA | MAAJOUKKUE | NHL | KHL | Muut Sarjat | SHL | 6.8.2024 7:00