Jukurit voittoon viimeisen minuutin maalilla
Mikkelissä pelattiin perinteinen maanpuolustusaiheinen ottelu ja juhlittiin 90-vuotiasta Reserviupseeriliittoa. Sekä kotijoukkue, että vierasjoukkue SaiPa pelasivat ottelun juhlan kunniaksi erikoispaidoissa. Ottelu ratkesi lopulta viimeisellä minuutilla syntyneeseen, ottelun ainoaan osumaan, jonka viimeisteli kotijoukkue Jukurit.

Ottelun alussa juhlittiin 90-vuotiasta Reserviupseeriliittoa asiaan kuuluvin menoin.

Ville Petman yritti ohittaa Joachim Rohdinia.

Pekka Jormakka ei aivan osunut ilmasta kiekkoon.

Juho Markkanen seurasi tarkasti mitä Rohdin aikoo.

Oskari Salmisen maalin edustalla väännettiin tiukasti.

Jukuripelaajien maskista huolimatta Markkanen nappasi tämän laukauksen kiinni.

Jukurit puolusti Salmisen maalia tehokkaasti.

Jani Tupparainen ajatteli, että jotain on maaliin tänään saatava.

Keskialueella kamppailtiin myös tiukasti kiekosta.

Ottelussa nähtiin myös muutama torikokous.

Markkanen joutui lopulta antautumaan ottelun viimesellä minuutilla.

Rohdin ja Petrus Palmu juhlivat voittomaalia.

Ottelun voitto maistui myös Jukureiden valmennukselle.
Kaikki kuvakoosteet
TPS koki jälleen kotonaan ruman tappion
LIIGA | 28.11.2023 23:02
JYP vain suupala sarjakärki Ilvekselle – Eemeli Suomi iski hattutempun
LIIGA | 28.11.2023 22:50
Stadin Gimmat piti maalinsa puhtaana koko viikonlopun
Naisten Liiga | 26.11.2023 22:39
Tyytyväisiä, tyytymättömiä ja aina iloinen Júlia Matejková
Naisten Liiga | 26.11.2023 20:23
- 1 / 1308
- ››
Muut timanttikuvat
Kun Olli sanoo hyppää, sinä kysyt, kuinka korkealle?
LIIGA | 24.11.2023 6:00
Timanttikuva: Liekki jääkiekkoa kohtaan palaa yhä
LIIGA | 18.11.2023 12:30
Timanttikuva: Kivi, paperi, sakset
LIIGA | 18.11.2023 11:00
Kuka laittoi legoja jäälle
MAAJOUKKUE | 11.11.2023 10:22
Koskaan ei pidä luovuttaa
MAAJOUKKUE | 9.11.2023 18:14
- 1 / 125
- ››
Lue myös
Artikkeli
Liiga-seurojen junioriputkien ranking, sijat 11–15: Sport kyntää syvällä, JYP on vahvasti maalivahtien varassa
LIIGA | 20.9.2023 7:00
Artikkeli
Liigan suuri talousselvitys | Jatkoaika selvitti, missä kunnossa Liiga-seurat ovat yhtiöinä – mitä analysoitiin ja miksi?
LIIGA | 4.7.2023 7:00
Kolumni
Kupila: Eikö Suomi-urheilu muuhun kykene kuin vedonlyönnin mainostelineeksi – jääkiekko voisi perustaa oman veikkauksensa
LIIGA | MESTIS | MAAJOUKKUE | Naisten Liiga | 3.7.2023 15:44
Artikkeli
Tilastoanalyysi: Runkosarjan voitto Tampereelle, Kärpät ja HIFK kaksintaistelussa, KooKoo nappaamassa kymppipaikan
LIIGA | 28.2.2023 8:30
Artikkeli
Tilastoanalyysi kertoo kuinka runkosarjassa käy: Tapparallakin heikkous, HIFK musta hevonen, pudotuspeliviivalla hurjan tasaista
LIIGA | 17.1.2023 9:51