KooKoo määräsi tahdin, mutta Ilves nappasi voiton

LIIGA / Kuvakooste
KooKoo näytti heti alusta alkaen, että vieraskoreus ei kuulu heidän sanavarastoonsa. Omien hyvien tilanteiden rakentamisen lisäksi KooKoo ohjasi Ilveksen peliä pois vaarallisimmilta alueilta, ja isännillä oli paikoitellen vaikeuksia saada edes kiekkoa maalille saakka. Ensimmäistä Kalle Maalahden kakkosta lukuun ottamatta jäähyt tulivat joukkueille vähintään pareittain, ja Ilves pääsikin lopulta peliin hieman paremmin kiinni juuri KooKoon jäähyjen vuoksi. Kolmen erän jälkeisestä 1−1-tilanteesta lähdettiin Hakametsässä jatkoajalle, jonka ratkaisi ensimmäistä Ilves-otteluaan pelannut Santeri Virtanen.
Kuva © Samuli Huikuri
Ilveksen uudet vahvistukset Santeri Virtanen ja Adam Rockwood oli laitettu samaan ketjuun.
Kuva © Samuli Huikuri
Ahti Oksanen pääsi yrittämään Eetu Mäkiniemen ohitusta, mutta kiekko päätyi maalin sijasta päätyplekseihin.
Kuva © Samuli Huikuri
Teemu Lepaus yritti jatkaa maaliputkeaan ohjaamalla maalin edestä, mutta Joona Voutilainen oli hyvässä iskussa.
Kuva © Samuli Huikuri
Teemu Engberg yritettiin ohjata istumaan pelin viivyttämisjäähyään Ilveksen jäähyaitioon.
Kuva © Samuli Huikuri
Ahti Oksanen laukoi ahkerasti, mutta tuloksetta.
Kuva © Samuli Huikuri
Kookoo painoi päälle vimmatusti, mutta myös Toni Suuronen joutui tunnustamaan Eetu Mäkiniemen paremmakseen.
Kuva © Samuli Huikuri
Antti Saarela ajoi kovan mutta puhtaan taklauksen Joni Tuulolaan.
Kuva © Samuli Huikuri
Vilmos Galló tykkäsi viettää aikaa Ilves-maalin edessä, Anssi Salmela puolestaan yritti vähentää sitä.
Kuva © Samuli Huikuri
Nikita Alexandrov löysi viivan tuntumasta tilaa laukoa.
Kuva © Samuli Huikuri
Ensimmäistä Liiga-otteluaan pelannut Adam Rockwood keskusteli tuomareiden kanssa toisen erätauon alkaessa, kenties Liigan rutiineista.
Kuva © Samuli Huikuri
Ottelun avausmaali syntyi Kasperi Ojantakasen mailasta, kun kiekko nousi tästä tilanteesta ylänurkkaan.
Kuva © Samuli Huikuri
Kauden nejäs osuma maistui tuuletuksesta päätellen erityisen hyvälle.
Kuva © Samuli Huikuri
Arttu Pelli palautti kadonneen työvälineen joukkuetoverilleen.
Kuva © Samuli Huikuri
Vilmos Galló yritti kiertää maalia turhan ahnaasti.
Kuva © Samuli Huikuri
Kiekko oli Ilvekseltä hieman hukassa ratkaisupaikoilla.
Kuva © Samuli Huikuri
Aleksi Ainali sai maaliin Eetu Mäkiniemen ja tienasi siitä itselleen estämisjäähyn.
Kuva © Samuli Huikuri
Niko Peltola toi Ilveksen tasoihin Teemu Lepauksen aloitusvoiton jälkeen.
Kuva © Samuli Huikuri
Teemu Väyrynen laukoi Kookoo-pelaajien estelyistä huolimatta, mutta ylitse maalin.
Kuva © Samuli Huikuri
Joona Voutilainen kantoi torjuntavastuuta Victor Brattströmin loukkaannuttua.
Kuva © Samuli Huikuri
Santeri Virtasen avausmaali Ilves-nutussa syntyi jatkoerässä sinetöiden lisäpisteen isännille, ja sekös Virtaselle maistui.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Voiton riemua, omistamisen iloa
LIIGA | 3.5.2021 21:48
Mestiksen mestarit 2021
MESTIS | 29.4.2021 22:18
Tillsammans – yhdessä
LIIGA | 9.4.2021 18:23
Naisten Liigan mestarit 2021
Naisten Liiga | 25.3.2021 22:43

Lue myös