KalPa nappasi iloisella ilmeellä voiton Ilveksestä
Ilveksen harjoituskausi päättyi 1−3-tappioon KalPalle, kun joukkueet kohtasivat Tesoman jäähallissa. Lukuisat kaksiminuuttiset värittivät hieman yli 800 silmäparin edessä pelattua ottelua, mutta peli oli tästä huolimatta siistihköä.
Ennen Liiga-kauden alkua KalPa pelaa vielä kolme harjoitusottelua, Ilves puolestaan jatkaa ensi viikolla CHL:n pariin.

Ilveksen kannattajajoukko oli saapunut Tesomalle liput mukanaan.

Ilves iski alussa kovaa KalPan päälle.

Ilves-maalilla Jakub Málek sai olla tarkkana.

Leevi Sorvali sai kunnian juhlia ottelun ensimmäistä maalia.

KalPa-maalilla Stefanos Lekkas pelasi loisto-ottelun.

Kesän hankinta Arttu Pelli esitteli luisteluaan.

Myös laitakahinoita ja torikokouksia harjoiteltiin tulevaa kautta varten.

Kentällä incognitona eli ilman nimikylttiä esiintyi KalPan 17-vuotias puolustaja Niilopekka Muhonen.

Sami Tavernier testasi ulottuvuuttaan taistelussa kiekosta Jarkko Parikan kanssa.

Ilves-maali oli pari kertaa lähellä.

Ottelun toisen maalin teki kuitenkin KalPa.

Aapeli Räsänen iloitsi osumasta.

Selostaja Mikko Aaltonen (oik.) oli saanut seurakseen Ilveksen entisen pelaajan, Niko Peltolan.

Tästä tilanteesta syntyi Ilveksen illan ainokainen.

Petr Kodýtekiä maali ei paljoa hymyilyttänyt.

Ilveksen suurin, pienin ja jotain siltä väliltä, eli Otto Latvala (197 cm/98 kg), Kodýtek (168 cm/70 kg) ja Dominik Mašín (188 cm/90 kg).

Kolmannen erän pelannut Jonas Gunnarsson otettiin pois maalilta Ilveksen hakiessa tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla.

Kättelyssä nähtiin lämpimiä jälleennäkemisiä viimekautisten joukkuetovereiden Les Lancasterin ja Filip Westerlundin välillä...

...kuin myös Konsta Kapasen ja Juuso Könösen välillä.

Aleksi Klemetille maistui Ilves-huollon lahjoittama juoma.
Kaikki kuvakoosteet
Taponen tylsytti KooKoon, HIFK piti täyden potin Nordiksella
LIIGA | 21.9.2023 6:00
Kuortane aloitti kauden voitokkaasti – Kärppien naiset heräsivät taistelemaan liian myöhään
Naisten Liiga | 18.9.2023 11:07
Sportin hallinta ei aivan riittänyt loppuun asti – Petrus Palmu nousi turkulaisten sankariksi
LIIGA | 16.9.2023 22:52
HIFK:n pirteä esitys ei riittänyt pisteisiin – Tappara vyöryi loppuhetkillä voittoon
LIIGA | 15.9.2023 22:49
- 1 / 1285
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: Ilveksen kannattamisesta löytyy blingiä
LIIGA | 14.9.2023 21:55
Timanttikuva: On pakko painaa pitkää päivää
LIIGA | 13.9.2023 20:27
Timanttikuva: Lautalla yli ja halli haltuun
Muut Sarjat | 8.9.2023 19:14
Timanttikuva: Pelottomat pohjoisirlantilaiset
CHL | 2.9.2023 18:44
Timanttikuva: Tapparalla myös nuoret ovat terästä
Muut Sarjat | 1.9.2023 21:30
- 1 / 122
- ››
Lue myös
Artikkeli
Liigan Top 5 -keskushyökkääjät 2023−24: Konkarit valloittavat kärkipaikat
LIIGA | 12.9.2023 15:30
Artikkeli
Liigan suuri talousselvitys | Jatkoaika selvitti, missä kunnossa Liiga-seurat ovat yhtiöinä – mitä analysoitiin ja miksi?
LIIGA | 4.7.2023 7:00
Artikkeli
Liigan suuri talousselvitys | Kahden kerroksen keskiluokassa on koko kirjo Ilveksestä KalPaan
LIIGA | 4.7.2023 7:00
Kolumni
Kupila: Eikö Suomi-urheilu muuhun kykene kuin vedonlyönnin mainostelineeksi – jääkiekko voisi perustaa oman veikkauksensa
LIIGA | MESTIS | MAAJOUKKUE | Naisten Liiga | 3.7.2023 15:44
Kolumni
Mitä sitten, vaikka Liiga ja seurat tuomitsevat rasismin? Teot ratkaisevat, eivät puheet
LIIGA | 30.3.2023 8:00