Sitkeä Ilves taisteli kaksi pistettä

LIIGA / Kuvakooste
Kuva © Juuso Koro
Linjatuomari Markus Hägerströmille tuli täyteen 500 ottelua tuomarina.
Kuva © Juuso Koro
Niilo Halonen ei ollut yhtä työllistetty kuin virkaveljensä kaukalon toisessa päässä, mutta hoiti tonttinsa kelvollisesti.
Kuva © Juuso Koro
Matias Mäntykivi viimeisteli hienon nousun päätteeksi ottelun avausmaalin 1−0.
Kuva © Juuso Koro
Myrrä ohjeisti omiaan tiukasti.
Kuva © Juuso Koro
Olli Palola ja HIFK loivat tilanteita, mutta tulokset olivat laihoja.
Kuva © Juuso Koro
Simon Johansson oli pirteällä pelipäällä.
Kuva © Juuso Koro
Ilveksen maalilla tapahtui läpi ottelun.
Kuva © Juuso Koro
Eetu Koivistoinen harmitteli hukattuja mahdollisuuksia.
Kuva © Juuso Koro
Kuva © Juuso Koro
Otto Paajanen tasoitti ottelun tilanteeksi 1−1.
Kuva © Juuso Koro
Dominik Mašín ei voinut uskoa todeksi Niilo Halosen torjuntaa huippupaikasta.
Kuva © Juuso Koro
Joonas Oden vei kotijoukkueen 2−1-johtoon.
Kuva © Juuso Koro
Oden otti ilon irti maalistaan.
Kuva © Juuso Koro
Otto Paajanen ajoi maalille vieraiden jahdatessa tasoitusta vimmatusti.
Kuva © Juuso Koro
Miro Väänänen tasoitti ottelun 2−2:een komealla ohjauksella.
Kuva © Juuso Koro
Vadim Žerenko oli mukana kaikissa HIFK:n yrityksissä.
Kuva © Juuso Koro
Les Lancaster ratkaisi voittomaalikilpailun viimeisenä ampujana.
Kuva © Juuso Koro
Fanikatsomo sai juhlia kotivoittoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös