HPK väkevänä myös Hämeenlinnassa – Otteluvoitot nyt 2–0

LIIGA / Kuvakooste
HPK:n ja TPS:n puolivälieräsarjan toinen kohtaaminen päättyi vahvasti pelanneen kotijoukkueen voittoon. HPK hyödynsi ottelun ylivoimatilanteet ja ohjasi TPS:n kärkipelaajat pois maalintekopaikoilta. Tunteet kävivät ajoittain hyvinkin kuumina ja jälkitilanteissa haettiin asetelmia seuraaviin kohtaamisiin. Lopputulos lauantai-illassa 5–3.
Ritari-areenan pudotuspelitunnelmaa joukkueiden saapuessa jäälle.
Oula Palve on tuttu näky Hämeessä.
Kotijoukkueen maalivahti Emil Larmi torjui ensimmäisessä erässä varmasti.
Kaapo Kakko sai osakseen kovia otteita. Myös HPK-fanit psyykkasivat nuorta TPS-hyökkääjää.
Ottelun toisen maalin alustajana toimi loistavasti läpi ottelun pelannut Petteri Nikkilä.
Tuuletuksesta näkee onnistumisen merkityksen pudotuspeleissä.
Myös huonosta asennosta on saatava vaarallinen laukaus. Laukojana Janne Tavi.
Henrik Haukeland oli voimaton kotijoukkueen ylivoimalla.
Kentällinen kasaan ja tuulettamaan.
Runsaslukuinen TPS-fanijoukko piti meteliä läpi kamppailun.
Jälkitilanteissa vaihdettiin osumia jatkuvasti.
Kovat taklaukset kuuluvat pudotuspelikiekkoiluun.
Kaapo Kakko yritti horjuttaa Miro Karjalaista.
Otto Paajanen laukoi kiekon tyhjään maaliin ja otti fanikatsomon haltuunsa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Kim Hirschovitsin pelaajaura päätökseen
LIIGA, MESTIS, Suomi-sarja | 21.8.2019 10:00
Ei taidolla, vaan voimalla
Muut Sarjat | 17.8.2019 18:26
Teräväinen ja Bergenheim Bermuda-tenniksen voittoon
LIIGA, MAAJOUKKUE, NHL, KHL | 6.7.2019 21:10
Keltanokan tulikoe
Muut Sarjat | 10.6.2019 13:27

Lue myös