Tulikuuma Lukko haki kolme pistettä Hämeenlinnasta

LIIGA / Kuvakooste
Kuntopuntarin kärjessä majaileva Rauman Lukko matkusti tiistai-illan otteluun Hämeenlinnaan HPK:n vieraaksi. Raumalaiset ottivat kliinisen vierasvoiton lukemin 1-3, ja venytti voittoputkensa jo viiteen otteluun. Kotijoukkueelle tappio tarkoitti suoran pudotuspelipaikan karkaamista jo kymmenen pisteen päähän.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Ottelussa alkoi räväkästi.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Lukko siirtyi ottelussa johtoon, mutta Valtteri Puustinen toi kotijoukkueen tasoihin.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
HPK:n Rob Bordson nosti hyökkäystä.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Antti Pennanen oli linjatuomarin kanssa eri mieltä paitsiotilanteesta.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Janne Tavi esitteli tukkatyyliään kypärän tiputtua maalinedusväännössä.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Joona Voutilainen tarkkaili kollegansa Rasmus Reijolan varusteiden korjaamista.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Vierasjoukkueen maalilla torjunut Lassi Lehtinen pelasi vakuuttavasti, pysäyttäen muun muassa Filip Krivosikin laukauksen.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Kristián Pospíšil kuunteli tarkasti Pekka Virran jakamia ohjeita.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Jonne Tammelan laukaus painui ohi Reijolan, vieden vierasjoukkueen johtoon.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Ottelua oli seuraamassa 3739 silmäparia.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Tarmo Reunanen näytti lättysyötön mallia.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Lehtisen maalilla oli aika ajoin ruuhkaa.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Pathrik Westerholm sai kunnian viedä vierasjoukkueen kahden maalin karkumatkalle Gustav Posslerin upeasta esityöstä.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
HPK haki viimeisessä erässä päättäväisesti kavennusta.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Kavennus jäi haaveeksi, ja vierasjoukkue pääsi kotimatkalle kolmen pisteen kera.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös