HPK katkaisi JYPin voittoputken Hämeenlinnassa
JYP saapui Hämeenlinnaan neljän ottelun voittoputkessa. JYPille peli oli kolmas neljään päivään, ja HPK marssi kaukaloon kahden lepopäivän jälkeen. HPK oli tänään jäällä pirteämpi ja vei täyden pistepotin luvuin 3–2.

Hurrikaanikannattajat olivat saapuneet runsain joukoin Hämeeseen.

HPK oli saanut nuorten MM-hopeamiehen Jesse Kiiskisen kokoonpanoon.

JYPin Eetu Peltola iski pelin avausmaalin ajassa 15:03.

HPK:llakin oli paikkansa 1.erässä, mutta erätauolle siirryttiin jyväskyläläisten johdossa 1–0.

Anri Ravinskis iski HPK:n tasoihin Olli Korhosen syötöstä ajassa 25:40.

Maalintekijä Ravinskins ei kaihtanut kamppailua.

HPK:n Eetu Tuulola oli juttutuulella niin tuomareiden kuin...

... vastustajan kanssa.

JYPin Juuso Pulli ei jäänyt sanattomaksi Tuulolan kanssa.

Toisessa erässä taisteltiin niin maalin edessä...

...kuin takana.

HPK juhli ylivoimalla tehtyä 2–1-maaliaan ajassa 43:38.

Hetkeä myöhemmin Juuso Ketola siirsi ylivoimamaalillaan HPK:n 3–1-johtoon.

Maali maistui Ketolalle.

JYPin valmentaja Johan Pennerborn yritti luoda uskoa jyväskyläläisiin.

JYP sai tehtyä kavennusmaalin ilman maalivahtia ajassa 58:44.

Kolme pistettä jäivät kuitenkin kotiyleisön iloksi Hämeeseen.
Kaikki kuvakoosteet
Suomi-sarjan PEPOn Pirkanmaan viikonloppu päättyi pisteittä
Suomi-sarja | 5.2.2025 11:01
Hattutemppu kruunasi Kingsin voiton Jetsistä
Muut Sarjat | 2.2.2025 12:00
HPK otti niin pisteet kuin Hämeen Herruudenkin
LIIGA | 1.2.2025 22:48
- 1 / 1387
- ››
Muut timanttikuvat
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: KooKoon huippuvire jatkui, Tapparalle voittomaali 2,4 sekuntia ennen loppua
LIIGA | 31.1.2025 22:20
Uutinen
Liiga-kierros: Atro Leppäsen tehoilta, Lukko kirvesrintojen kaadossa toistamiseen tällä viikolla
LIIGA | 18.1.2025 21:15
Uutinen
Liiga-kierros: Josh Melnickille hattutemppu, Erik Borgille Liiga-uran ensimmäinen maali ja Vincent Marleaulle tehoviikko
LIIGA | 14.12.2024 21:58
Uutinen
Liiga-kierros: Oulussa räpiköidään syvässä mudassa, HPK:n ja KooKoon maalivahdeille nollapelit
LIIGA | 30.11.2024 20:35
Uutinen
Liiga-kierros: Jukurit yllätti Ilveksen, HPK otti aikalisän reilun minuutin jälkeen ja voitti
LIIGA | 23.11.2024 20:22