Hämeenlinnan perjantai-illassa väännettiin pitkän kaavan kautta

LIIGA / Kuvakooste
HPK sai perjantai-illan vieraakseen Tampereen Ilveksen, jonka seitsemän ottelun voittoputki katkesi keskiviikkona. Tälläkään kertaa Ilves ei voittoa naarannut, kun HPK voitti ottelun lopulta voittomaalikilpailussa.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Viime kauden joukkuetoverit Petteri Nikkilä ja Robert Leino olivat juttupäällä alkulämmittelyssä.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Ottelu alkoi palkitsemisella, kun ottelun linjatuomari Daniel Österholm vihelsi uransa 400. ottelun.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Ilves oli ottelun alussa potkun edellä.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Samuli Vainionpää piti nesteytyksestä huolta, että potkua riitti seuraaviinkin vaihtoihin.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Ville Kolppanen torjui ottelussa 21 kertaa, vaikka välillä torjunta-asento olikin omaperäinen.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Kaksi sekuntia ennen erätaukoa HPK teki ottelun avausmaalin ja yleisö pääsi heittämään pehmonalleja hyväntekeväisyyden merkeissä kentälle.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Tämä maalipaikka päätyi Kolppasen rintapanssariin, ja tilanne säilyi lukemin 1–0.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Lentävä slovakialainen Filip Krivosik.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Joona Ikonen toi pelin tasoihin toisen erän lopussa.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
HPK:n haastettua maalin katseet seurasivat tarkasti videotaulua.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
HPK meni uudelleen johtoon kolmannessa erässä...
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
......mutta alle kaksi minuuttia myöhemmin peli oli jälleen tasan, kun Niko Peltola pääsi tuulettamaan kauden ensimmäistä maaliaan.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Jarkko Parikka puolusti uhrautuvasti eikä päästänyt Tommi Tikkaa pahantekoon.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
HPK:n toisen maalin teki Joona Monto, jonka edellisestä Liiga-maalista oli ehtinyt vierähtää lähes neljä vuotta.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Tommi Tikka ja Antti Saarela nahisteli jatkoajan lopuksi, ja Tikka passitettiin kahden minuutin istunnolle ihailemaan voittomaalikilpailua.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Henri Kanninen aloitti voittomaalikisan tehokkaasti laittaen kiekon varmasti maaliin.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Joona Voutilainen pääsi tuulettelemaan joukkueensa kanssa kahta pistettä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös