Yli 7200 katsojaa kannusti tiistai-illassa HIFK:lle tärkeät pisteet Sportista

LIIGA / Kuvakooste
HIFK voitti nuoren Sport-kokoonpanon lukemin 5-3. Yhdeksän Sport-pelaajaa oli syntynyt 2000-luvulla ja monella oli vain muutama Liiga-peli takana. HIFK joutui ottamaan nuoren Eemil Vinnin maalille Roope Tapolan loukkaannuttua toisessa erässä.
Kuva © Juha Alamäki
Roni Hirvonen aloitti maalinteon heti ensimmäisellä minuutilla.
Kuva © Juha Alamäki
Micke-Max Åsten lämmitteli Sport-pelaajia heti ensimmäisessä erässä.
Kuva © Juha Alamäki
Miro Nalli painoi väkisin HIFK-maalille ja teki Sportin ensimmäisen maalin.
Kuva © Juha Alamäki
Nalli juhli maalia, mutta HIFK haastoi sen maalivahdin häirintänä.
Kuva © Juha Alamäki
Lopulta maali hyväksyttiin.
Kuva © Juha Alamäki
Julius Nättinen viimeisteli HIFK:n toisen maalin tyhjiin.
Kuva © Juha Alamäki
Leevi Teissala teki HIFK:n kolmannen maalin.
Kuva © Juha Alamäki
Toisessa erässä HIFK sai aikaan pitkiä hyökkäyksiä.
Kuva © Juha Alamäki
Sportin Teemu Väyrynen esti Kristian Vesalaista.
Kuva © Juha Alamäki
Eetu Koivistoisen vuoro tehdä maali, illan tehot 1+1.
Kuva © Juha Alamäki
Micke-Max Åsten jatkoi siitä, mihin Otto Paajanen jäi.
Kuva © Juha Alamäki
Julius Nättinen kirjautti parhaat HIFK-tehot 1+2.
Kuva © Juha Alamäki
Åstenin taklaus sai aikaan melkoisen nujakan.
Kuva © Juha Alamäki
Selästä taklaamisesta tuomittiin 5+20 minuutin rangaistus.
Kuva © Juha Alamäki
HIFK:n 17-vuotias Eemil Vinni pääsi ensimmäistä kertaa Liigassa tositoimiin.
Kuva © Juha Alamäki
Kultakypärä Koivistoinen runnoi Sport mallille, mutta Rasmus Reijola esti maalinteon.
Kuva © Juha Alamäki
Eemil Vinni otti neljä torjuntaa, päästi yhden maalin.
Kuva © Juha Alamäki
Kokeneempi Reijola onnitteli Vinniä Liiga-debyytistä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös