Pelicans nappasi vierasvoiton Helsingistä − Tomi Karhunen nollasi IFK:n

LIIGA / Kuvakooste
Ennen kauden alkua sarjan kärkipäähän veikatun Helsingin IFK:n kausi ei ole alkanut odotusten mukaisella tavalla. Lahden Pelicans voitti IFK:n Helsingissä puhtaasti 3-0. Lahtelaisten tiukka puolustuspeli piti IFK:n kaukana hyviltä maalipaikoilta.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Lahden Pelicans lähti otteluun vauhdikkaasti. Tässä Antti Tyrväinen taklaamassa.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Juhamatti Aaltonen teki Pelicansin ensimmäisen maalin.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Ja Jesse Ylönen vei Pelicansin 2-0 johtoon juuri ennen ensimmäistä erätaukoa.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Tomi Karhunen päätyi maaliin kun HIFK:n Juho Keränen ajoi vauhdilla maalille.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Puolustaja Johan Motin Tomi Karhusen kanssa nokikkain, mutta laukaus meni hiukan ohi.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Aktiivisesti pelanneen Mikko Kousan useat nousut eivät johtaneet vaarallisiin maalipaikkoihin.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Antti Tyrväinen parkkeerasi maalin eteen ohjaamaan kiekkoa.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Pelicans maalilla varmoja otteita esittänyt Tomi Karhunen ei lopulta joutunut esittämään paraatipelastuksia.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Ajoittain lumi pöllysi kun kiekosta taisteltiin laidan vieressä.
Kuva © Joonas Kämäräinen
IFK yritti vielä lopussa ilman maalivahtia.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Sen sijaan Antti Tyrväinen laittoi viimeisen niitin tyhjään maaliin.
Kuva © Joonas Kämäräinen
Juho Keränen yritti vielä hämmentää päätösvihellyksen jälkeen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Kolppasella keitti yli
MESTIS | 21.2.2020 20:17
"VAIHTO!"
LIIGA | 15.2.2020 20:04
Heikki Liedekseltä lunta tupaan
LIIGA | 13.2.2020 21:11
Terveisiä Tallinnasta! osa 1
LIIGA | 26.1.2020 7:35
Terveisiä Tallinnasta! osa 2
LIIGA | 26.1.2020 7:29

Lue myös