Liigakierros: Venyttääkö HIFK edelleen pisteputkeaan Pelicansin kustannuksella?

LIIGA / Kierrosennakko
2.11.
2021
Viimeiseen liigaviikkoon ennen maajoukkuetaukoa laskeudutaan yhden ottelun voimin. Sarjataulukossa peräkkäin majailevat joukkueet iskevät yhteen toistamiseen tällä kaudella.

Seuraa Heitä

Jere Innala #12 | Frölunda

Laitahyökkääjä

Nuorella laiturilla oli takanaan pidempi vaikea jakso, mutta lauantaina kaksi edellistä peliä yhdessä ollut uudistettu ykköskenttä pelasi vahvan ottelun ja Innala takoi taululle tehot 1+3. Onnistunut ilta tuonee mukanaan entistä enemmän itseluottamusta.

Mikko Kousa #44 | Düsseldorfer EG

Puolustaja

Pelicansiin siirtynyt Kousa pelaa ensi kertaa vanhaa seuraansa vastaan. Kokenut liigapuolustaja on luutinut viidessä ottelussa keskimäärin lähes 23 minuuttia Pelicansin takalinjoilla tutun jämäkästi.

Johan Motin #57 |

Puolustaja

Ruotsalaispuolustaja on Kousan tavoin kerännyt hurjia peliminuutteja ja lauantaina aukesi myös maalitili. Tiistain ottelussa nähdään, kumpi puolustajista vie pidemmän korren.

Elias Vilén #91 | Pelicans

Keskushyökkääjä

Vilén pelasi Pelicansin ykköskentässä viime ottelussa ja onnistui paikallaan hyvin. 20-vuotias nuorukainen oli kentällä yli 17 minuuttia, mikä on runsaasti enemmän kuin koko kauden keskiarvo. Tulevaisuus näyttää, saako Vilén jatkaa edelleen tuuraajana ykköskentässä.

Tilastoiltaan tasaisten joukkueiden kohtaaminen Helsingissä

Ottelut eivät tilastoja katsomalla ratkea eikä taisteluun lähdettäessä tilastoja myöskään tuijotella. HIFK ja Pelicans ovat kuitenkin käyneet tasaisia kamppailuja viime vuosien aikana ja sellainen saattaa jälleen olla edessä.

Joukkueet kohtasivat kauden alussa Lahdessa, jolloin HIFK oli vahvempi. Aiempien vuosien pudotuspeleistä toisilleen tuttujen joukkueiden tilastot iltaan lähdettäessä ovat samankaltaiset. Pelicans löytyy sarjataulukon sijalta viisi ja HIFK on aivan pisteen perässä kuudentena. Lisäksi erikoistilannepelaamisen tilastot eroavat toisistaan vain hieman reilun prosentin verran suuntaansa. 

Kumpikin joukkue lähtee otteluun voitto allaan lauantain kierrokselta, kun HIFK otti juhlaillassa vakuuttavan voiton Ilveksestä ja Pelicans kampesi itsensä voittoon vierasottelussa Sportia vastaan. Viimeisestä viidestä ottelusta joukkueilla on kaksi kolmen pisteen voittoa, mutta jokainen ottelu on uusi lukunsa, jolloin vanhoja ei muistella.

HIFK:n joukkueesta vireessä lauantaina oli ykköskenttä Jere Innala – Eetu Koivistoinen – Juha Jääskä, sillä kenttä iski yhteensä peräti kahdeksan tehopistettä. Uudistettu ykköskenttä on ollut kaksi ottelua koossa HIFK:n Olli Palolan ollessa sivussa. HIFK on odotellut ykkösmiehiensä heräämistä, ja lauantai antoi varmasti jokaiselle ketjun pelaajalle itseluottamusruiskeen ja Pelicansin puolustuksen täytyy olla tarkkana.

Pelicansin lauantai eteni eri kaavan mukaan joukkueen hävitessä laukaukset peräti 94–32. Pelikaanit tekivät kuitenkin tarvittavat maalit ja Jasper Patrikainen otti maalillaan 39 torjuntaa. Pelissä näkyi Lukáš Jašekin poissaolon lisäksi huolimattomuusvirheet sekä ajoittainen heikko kiekollisen pelin laatu. Voitto hankalasta ottelusta saattaa kuitenkin nostattaa joukkueen mielialaa, sillä takana oli ennen lauantaita kahden tappiollisen ottelun putki.

HIFK palasi lauantaina viiden peräkkäisen vierasottelun jälkeen kotihalliinsa ja jatkoi pisteputkensa peräti seitsemän ottelun mittaiseksi. Aiemmin on puhuttu Ville Peltosen kyvykkyydestä saada pelaajista kaikki irti. Vaikka HIFK ei ole pelaamissaan otteluissa aina ollut hallitseva osapuoli, on se kuitenkin saanut kasaan tarvittavat maalit ja iskenyt paikoistaan tehokkaasti. Pisteputken venyttäminen ja voittojen kairaminen hankalamman alkukauden jälkeen tekee joukkueelle hyvää ja antaa myrskyvaroituksen muille.

Pelicansin ykköskenttä on paikoille päästessään vaarallinen Iikka Kangasniemen johdolla ja jos Jašek palaa kokoonpanoon, saa joukkue myös ylivoiman pyörittäjänsä takaisin. Vahvasti joukkueessa edukseen ovat esiintyneet myös lähes 23 minuuttia iltaa kohden keskimäärin pelaava Teemu Eronen, jolla on koossa 12 tehopistettä. Lisäksi Aleks Haatasella on jo nyt ensimmäiseen 17 otteluun tehtynä lähes puolet viime kauden pistemäärästä, joka on parin viikon päästä 21 vuotta täyttävän laitahyökkäjääjän piste-ennätys.

Tilastot

Edelliset ottelut

HIFK

02.04
Pelicans - HIFK
4 - 3
30.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
28.03
Pelicans - HIFK
0 - 3
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE

Pelicans

13.04
Pelicans - Kärpät
2 - 1 JE
12.04
Kärpät - Pelicans
1 - 0
09.04
Pelicans - Kärpät
1 - 0
06.04
Kärpät - Pelicans
3 - 5
05.04
Pelicans - Kärpät
2 - 1